Kirjastot Yhdysvalloissa tuovat luettavaa kansalaisille polkupyörillä

2015-09-01

Vaikka Yhdysvalloissa e-kirjojen markkinaosuus kirjamyynnistä on noin 30%, ja kirjastot tarjoavat sähköistäkin kirjallisuutta lainaksi, kirjastot käynnistävät jatkuvasti uusia projekteja, joilla painettujen kirjojen avulla houkutellaan varsinkin lapsia lukemaan. Esimerkiksi Seattlen kaupunginkirjasto ja kirjastonhoitaja San Franciscossa ovat ottaneet polkupyörät avuksi päästäkseen kirjoineen lähelle ihmisiä.

kirjasto Seattle USA, polkupyörä

Seattlen kirjaston Books on Bikes –ohjelma on käynnistynyt jo vuonna 2013. Pyöräilevät kirjastovirkailijat eivät ajele missä sattuu, vaan suuntavat erityisesti lapsille tarkoitettuihin tapahtumiin. Polkupyöräkirjastosta voi lainata kirjoja aivan kuin normaalista kirjastosta, sillä pyörät on varustettu verkkoyhteydellä. Kirjastokortin puuttuminenkaan ei ole ongelma, koska virkailijalta saa halutessaan upouuden kirjastokortin.
seattlen polkupyöräkirjasto
San Franciscossa yhdelle kirjastonhoitajalle päivätyö kirjastossa ei riittänyt, vaan hän rakensi joukkorahoituksella rahoitetun kirjastopolkupyörän, jolla hän pääsee tuomaan kirjoja sinne missä ihmiset ovat. Bibliocicleta-kirjastosta voi ottaa luettavaa, ja siihen voi tuoda luettavaa toisten iloksi kun haluaa päästä eroon omista vanhoista kirjoistaan.

bibliobicicleta-kirjasto, san francisco


Facebooktwitterredditpinterestmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *