Artikkelin kirjoittaja Juha Vahe on julkaissut useita sotahistoriaa käsitteleviä kirjoja, joista uusin on Sotataidon mestareita.

Sodan alku

Sodan sanotaan alkaneen 1.9.1939, jolloin Saksa hyökkäsi Puolaan. Tätä päivämäärää voi kritisoida siinäkin mielessä, että Puolan valtaus kesti vain parisen viikkoa ja sen jälkeen suurvallat Euroopassa pidättäytyivät merkittävistä sotatoimista aina kevääseen 1940 asti. Ranskakin vallattiin nopeasti ja varsinaiset suurtaistelut alkoivat vasta kesäkuussa 1941 Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon.

USA:ssa sanotaan sodan alkaneen joulukuussa 1941 sillä varauksella, että Euroopassa sota oli alkanut jo aikaisemmin. Tämä ilmaisu on peräti kyseenalainen, koska USA oli aseistanut Englantia jo 1940 lähtien. Kaikkein suurin ongelma on kuitenkin siinä, että Japani oli vallannut Mantšurian 1931, Espanjan sisällissota oli käyty 1936 – 1939 ja Japanin ja kansallisen Kiinan eli Kuomingtangin välillä oli käyty suursotaa 1937 lähtien. Viime mainitussa sodassa Japanilla oli aseissa yksi ja Kiinalla kaksi miljoonaa miestä. Wikipedia laskee maailmansodan tappiot alkaen vuodesta 1937, jota täytyy mielestäni pitää oikeana alkuajankohtana.

Tappiot

1960-luvun alussa Otavan Iso tietosanakirja ilmoitti sodan tappioiksi 50 miljoonaa henkilöä. Kuitenkin jo tähän ilmoitukseen on lisätty alaviitteenä, että NL:n tappiot voisivat yksinään olla jopa 40 miljoonaa. Siihen nähden on erikoista, että vielä nykyäänkin tappioitten miniminä pidetään usein vain 60 miljoonaa. Oman käsitykseni mukaan tappiot ovat n. 100 miljoonaa ja perustelen sitä seuraavasti.

1) NL ilmoitti tuhonneensa ”fasisteja” sellaisen määrän, että Saksalla liittolaisineen ei sellaista määrää asevoimissa edes koskaan ollut. Kyseessä ei välttämättä ollut NL:n liioittelu, sillä pelkästään Saksan asevoimissa palveli noin miljoona neuvostoliittolaista. Tämän väen kohtalo oli armoton, koska jo pelkät sotavangitkin NL siirsi sodan jälkeen Saksasta omille vankileireilleen.

Varsinaisten vihollisen riveissä palvelleitten henkilöitten lisäksi oli runsaasti ihmisiä, jotka katsoivat yhteiskunnan toimivuuden kannalta välttämättömäksi pysyä tehtävissään esim. hallinnossa tai tuotannossa ja siten jonkun mielestä välillisesti hyödyttää vihollista. Lopuksi oli henkilöitä, joita vain epäiltiin yhteistyöstä. Nämä kysymykset liittyvät tietysti kaikkiin miehitettyihin maihin.

2) Japania pakeni kodeistaan noin 100 miljoonaa kiinalaista. Tätä lukua täytyy pitää viitekehyksenä arvioitaessa kiinalaisten tappioita, jotka nousevat siis kymmeniin miljooniin kuolleisiin. Kiinalaisten lukuja ei kukaan ole halunnut tutkia. Japani on kiistänyt sotarikoksensa melko tarkkaan ja Kuomingtangin harjoittama vastaterrori Japanin ”kannattajia” (siis esim. pakkotyössä olleitten perheenjäseniä) vastaan katsotaan Kiinassa heidän omaksi asiakseen, jota ulkomaalaisten ei sovi tutkia.

Japani piti Kiinassa hallussaan lähinnä vain kaupunkeja ja suoritti maaseudulle ryöstöretkiä ottaakseen haltuunsa tai tuhotakseen viljaa ja vangitakseen väkeä pakkotyöhön ja naisia myös seksiorjiksi, joista kaikista pidettiin sellaista huolta, että loppuun käytettyinä ihmiset kuolivat. Sama ilmiö toistui muilla Japanin miehittämillä väkirikkailla alueilla, jotka eivät olleet edes itsenäisiä valtioita, siis. esim. Ranskan Indokiina ja Hollannin siirtomaat eli mm. myöhempi Indonesia. Näitten alueitten tappioista on mahdoton saada tietoa, koska kunnollista hallintoa ei ollut olemassakaan.

3) Jossain mitassa täytyy edellyttää, että aluetta hallitseva osapuoli myös vastaa väestön hyvinvoinnista. Japani laiminlöi tätä erittäin räikeästi ja takavarikoi jo valmiiksi nälänhädästä kärsiviltä alueilta viljaa käyttäen sitä paitsi elintarvikkeena, myöskin maaöljyn puuttuessa biopolttoaineena. Esim. pelkästään Jaavalla kuoli yli 2 miljoona ihmistä nälänhädässä pelkästään 1944 – 45. Vertailun vuoksi todettakoon, että Maon epäpätevä hallinto oli ainakin välillisesti (mm. nälänhädät) vastuussa 40 – 70 miljoonan ihmisen kuolemasta ja Stalinin hallinto ehkä vain hiukan pienemmästä määrästä.

Todettakoon myös, että ainakin joissain tapauksissa suomalaisissa sankarihaudoissa on myös sellaisia sotilaita, jotka kuolivat asepalveluksessa saamaansa sairauteen, esim. tuberkuloosiin.

Lopuksi

Edellä oleva on esimerkki siitä, miten epävarmoja monet tiedot ovat, miten yksipuolista on USA:n ja Länsi-Euroopan osuuden korostaminen ja miten turhaa on monen besserwisserismi. Jos olisin alussa sanonut sodan syttyneen 2.9.1939, sitä olisi pidetty pahana virheenä, vaikka kokonaisuuden kannalta sellainen detalji on jokseenkin merkityksetön.

Yksipuolisuudesta käy esimerkiksi vaikkapa se, että elokuvan ”Pelastakaa sotamies Ryan” yms. vaikuttamana Omaha Beachin tappiot taitavat olla monelle suomalaiselle tutumpia kuin ohessa oleva kuva, joka on kaiken lisäksi täyttä totta, eikä mitään elokuvan fiktiota.

En tässä yhteydessä pohdi sodan päättymisen ajankohtaa, mutta on selvää, että sota synnytti valtatyhjiöitä, joissa sota jatkui lähes keskeytyksettä esim. Kiinassa ja monissa siirtomaissa.

Juha Vahe: Sotataidon mestareita.

Kuvan lähde: JV: Maskun historia II, 1991.

Lähteitä:
EnWikipedia: II WW casualties ja Total number of victims.
Gehlen, Reinhard: Muistelmat, 1971, s. 117 – 138.
Hastings, Max: Retribution: The Battle for Japan, 1944-45, 2008, passim.
Muller-Hillerbrandt, Burkhart: Das Heer, passim.