Applen työkaluilla työskentelevät e-kirjojen taittajat jatkossa Pages-ohjelman käyttäjiksi

hp virkki: elokuvien stunt-aiheinen kirja taitettu ibooks authorilla
Elokuva-aiheinen kirja, jossa video luontevasti täydentää tekstiä (H-P Virkki: Action!).

Apple investoi ensimmäisen iPad-tabletin julkistuksen jälkeen e-kirjoihin aika tavalla. Yhtiö kehitti erinomaisen iBooks-lukuohjelman, joka tunnetaan nykyään nimellä Books. Sitäkin kunnianhimoisempi oli markkinoiden paras multimedia- ja oppikirjojen taittoihin tarkoitettu iBooks Author. Heinäkuun ensimmäisen päivän 2020 jälkeen iBooks Authoria ei enää Applelta saa, sillä yhtiö siirtää sähköisten kirjojen taitto-ominaisuudet Pages-sovellukseen.

Ibooks Authoria voi edelleen käyttää mikäli se Mac-tietokoneella jo on, mutta uusia asennuksia Apple ei enää heinäkuusta 2020 eteenpäin salli. Ohjelmalla taitetut kirjat ovat edelleen saatavissa Applen kaupassa, ja kirjoja voi lukea jatkossakin Books-lukuohjelmalla.

Miten sitten tehdään uusi versio iBooks Author -kirjasta ensi vuonna? Apple on jo tuonut, ja tuo edelleen ominaisuuksia varsinaisesta taitto-ohjelmasta Pages-sovellukseen. Tarkoitus on mennä niin pitkälle, että Pages-sovelluksessa voi avata iBooks Authorilla tehdyn (.iba) kirjan ja jatkaa siitä mihin aiemmin jäätiin.

Pages saa e-kirjojen taitossa toivotut ominaisuudet, kuten EPUB tiedoston talletus, automaattisesti näytön kokoon mukautuvan kirjan taiton formaatti, ja kiinteän sivun taiton formaatti. Pitkä lista ominaisuuksista löytyy Applen tiedotteesta.

Samaan aikaan iBooks Authorista luopumisen kanssa Apple lopettaa iTunes U -sovelluksen, joka oli tarkoitettu oppimateriaalin hallintaan oppitunnin aikana. Onko Apple tekemässä suunnanmuutosta? Ei välttämättä. Ibooks Authoria ei ole kehitetty vuosiin, kun taas Pages-ohjelmaan on lisätty ominaisuuksia. Apple on myös äskettäin helpottanut pienten kustantajien ja omakustanteita julkaisevien kirjailijoiden pääsyä yhtiön jakeluverkkoon. Apple Books for Authors on uusi palvelu, jonka kautta saa kirjansa kauppoihin.

apple books for authors: e-kirjat jakeluun applen kauppoihin

Facebooktwitterredditpinterestmail

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *


CAPTCHA Image