Amazon tuo kirjailijan lähemmäs lukijoita Kindle Vella -palvelulla

amazon kindle vella puhelimen näytöllä

Kirjan mittaisen tarinan jakaminen lukuihin paitsi rytmittää kertomista myös mahdollistaa toisen asian: tarinan voi julkaista luku kerrallaan. Aikakauslehdet keksivät tämän jo kauan sitten kun esimerkiksi Charles Dickensin kertomuksia julkaistiin jakso kerrallaan lehdissä. Tämän ajan kirjamyynnin jättiläinen Amazon on jo monessa mukana, mutta nyt se on päättänyt tarjota Kindle Vella -nimisen verkossa toimivan digitaalisen palvelun, jonka avulla kirjailijat voivat paloitella kertomuksensa ja julkaista sen jaksottain.

Kindle Vella on nyt saatavilla Yhdysvalloissa työskenteleville kirjailijoille, ja lukijat pääsevät kokeilemaan sitä kesän 2021 aikana. Monen tuotekategorian ja palvelun kohdalla Amazon on aloittanut samalla tavalla ensin Yhdysvalloista ja myöhemmin laajentanut saatavuuden muihin maihin.

Näin Amazon on rakentanut Kindle Vella -konseptin ja sen toiminnallisuuden:

  • Kirjailija palastelee kertomuksensa 600-5000 sanan mittaisiin jaksoihin.
  • Amazon suosittelee tarinan suunnittelua alunperin nimenomaan tällä tavalla julkaistavaksi. Aiemmin julkaistut tarinat hyväksytään myös, mutta ilmaiseksi saatavilla olevia kertomuksia Amazon ei hyväksy. Myöskään julkaistuista kirjoista kierrätettyjä jaksoja ei hyväksytä.
  • Kerran Kindle Vella -palvelussa julkaistua ei saa julkaista muualla eikä muussa formaatissa. Amazon pitää siis yksinoikeuden julkaisuun.
  • Ensimmäiset jaksot ovat aina saatavilla ilmaiseksi, mutta sen jälkeen lukijoiden on maksettava jokaisesta luvusta, jonka haluavat lukea.
  • Tulo jaetaan 50-50 Amazonin ja kirjailijan kesken. Hieman erikoista on, että jokaisen luvun hinnan asettaa Amazon sen pituuden mukaan.

Huomionarvoinen ominaisuus Kindle Vellan toiminnassa on vuorovaikutus kirjailijan ja lukijoiden kesken. Seuraavia toimintoja on tarjolla:

  • Kirjailija voi laittaa lukijoiden nähtäväksi viestejä esimerkiksi kertomuksen taustasta tai seuraavan jakson ilmestymisestä.
  • Lukijat voivat seurata mieleisiä tarinoita, jotta he pysyvät ajan tasalla mikäli jotain uutta tapahtuu.
  • Sosiaalisesta mediasta tuttu peukutus on mukana myös.
  • Lukijat voivat ajoittain antaa jollekin erityisesti pitämälleen tarinalle suosikkikruunun.

Verkossa vastaavia palveluita on toki ollut pitkään. Niistä Wattpad on suosituin. 90 miljoonaa lukijaa ja kirjoittajaa on mukana Wattpad-palvelussa aktiivisesti tai vähemmän aktiivisesti. Wattpad on lähtenyt liikkeelle nimenomaan kirjoittajan ja lukijoiden vuorovaikutuksesta, sillä tarinoista maksaminen ja muut tulomahdollisuudet ovst tulleet mukaan vasta myöhemmin.

Jokainen kirjailija varmasti iloitsee uusista mahdollisuuksista listätä ansioitaan. Amazonin tapojen mukaan Kindle Vella sisältää rajoituksia, jotka jokaisen on syytä pohtia tarkasti sopivatko ne omiin tavoitteisiin.

Toinen asia mikä todennäköisesti ajan myötä tulee esille Kindle Vella -palvelun sivuilla on peukutusten spam-vyörytys ja suosikkien väärennös. Kuten tunnettua, tuotearviot – mukaanlukien kirja-arviot – ovat Amazonissa jatkuvan väärennystulvan kohteena. Amazon toki puuttuu havaitsemiinsa huijauksiin, mutta volyymit ovat sen verran suuret, että kaikkea eivät ihmistarkastajat tai tekoälytarkastajat huomaa.

Kindle Vella -esittelyvideo:

amazon kindle vella jaksottain julkaistava tarina

Publishing Perspectives uutisoi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *