Tieto on valtaa ja vaurautta

mies liitutaulun edessä, pino kirjoja pöydällä

”Knowledge is Power” on vanha sanonta tiedon ja tietämisen tuomasta vallasta ja voimasta. Tieto voi tuoda myös vaurautta, kun valjastat lukemasi tiedon oman taloutesi hyväksi.

Monet nykypäivän ilmiöt voivat hämmentää nopeatempoisuudellaan ja tiedon runsaudella kun tekstimassojen ja kuvavirtojen mediamyllytyksessä rummutetaan some-ilmiöitä, koronatilannetta, ilmastonmuutosta ja kryptovaluuttoja koskevaa viestintää. Näiden uutisten kohdalla saattaa yksittäinen ihminen tuntea olonsa hyvinkin pieneksi ja voimattomaksi, mutta kuten toinen vanha sanonta sanoo: ”Kynä on vahvempi miekkaa” voit myös ottaa aktiivisen roolin näissä uutisissa ja tarinoissa.

Kukapa ei nauttisi taloudellisesta varmuudesta ja kasvavien sijoitusten tuomasta turvallisuuden tunteesta. Mikäli haluat palkkatyön tai yritystoiminnan ohella tuoda lisää taloudellista hyvinvointia itsellesi ja läheisillesi, on harkittu sijoittaminen erinomainen ja tulevaisuuteen katsova valinta tämän toteuttamiseksi. Harkittu sijoittaminen vaatii kuitenkin vahvaa tietopohjaa ja määrätietoista visiota – mutta lukemalla, oppimalla ja kirjoittamalla tämä on mahdollista saavuttaa.

Tarinat tuovat esiin mahdollisuuksia

Olet varmasti törmännyt päivän uutisvirtaa seuratessasi menestystarinoihin taloudellisen vakauden saavuttaneista ihmisistä tai hämmästellyt niitä valtavien omaisuuksien päällä istuvia henkilöitä, jotka ovat vapaita tekemään suuria valintoja elämässään vaurauden ja vallan turvin. On helppoa hieman kadehtia heitä, jotka sukunsa varallisuuden turvin ovat nousseet johtavaan asemaan yhteiskunnassa. Suvulleenhan ei kukaan mitään mahda. Oman elämäntarinansa voi kuitenkin käsikirjoittaa juuri sellaiseksi kuin haluaa.

Lukeminen on kiehtova harrastus ja asiantuntijatyössä myös tärkeä osa työtehtäviä. Tarinat tuottavat elämyksiä ja avaavat uusia maailmoja, tieto avartaa ymmärrystä ja näkemystä ihmisistä, kulttuureista ja ilmiöistä. Tietokirjallisuuden ja erityisesti nopeasti uusiin asioihin tarttuvien blogien lukeminen avaa inhimillisen pääoman kasvattamisen lisäksi mahdollisuuksia oman varallisuuden kasvattamiseen. Lukemisen toinen puoli on kirjoittaminen: mitä jos ryhtyisitkin lukemisen lisäksi myös kirjoittamaan omaa tarinaasi?

Käsikirjoita polkusi menestykseen

Ajattelepa, mitä mietit niiden tarinoiden kohdalla, joissa päähenkilönä on aivan tavallinen ihminen, joka palkkatyönsä ohella on tehnyt valintoja, jotka ovat nostaneet hänet uudelle polulle omaisuutensa hallinnan ja taloudellisen vapautensa suhteen? Voisitko itse olla päähenkilö tällaisessa tarinassa? Miten silloin kirjoittaisit tämän polun alun, odotukset, seikkailua täynnä olevat käännekohdat ja onnistuneen lopetuksen?

Lukeminen voi kasvattaa myös taloudellista pääomaa henkisen pääoman ohella. Jos olisit tiennyt vaikkapa muutama vuosi sitten saman mitä nyt olet saanut tietoosi sijoittamisesta, lainojen koroista ja kryptovaluuttojen kasvusta, mitä valintoja olisit tehnyt? Ehkä tämän vaurastumistarinan päähenkilö olisi tehnyt valintoja, jotka silloin olisivat vaikuttaneet rohkeilta, mutta nykypäivän valossa viisailta valinnoilta. Missä mahdamme seistä nyt ja millaiset tulevaisuuden skenaariot pelottavat ja innostavat meitä?

Aarrearkkuja on muuallakin kuin saduissa

Jos seuraat vaikka Bitcoinin – ja samalla monen muun – kryptovaluutan nopeasti liikkuvaa, mutta silti jatkuvaa kasvua osoittavaa kurssikäyrää, saatat miettiä olisiko tuohon tarinaan pitänyt lähteä mukaan. Entä, jos tietäisit tästä päivästä alkaen enemmän kryptovaluutoista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista vaurastumiseen? Tämä aihepiiri on parhaiten esitelty erilaisissa blogeissa, sillä nopeasti liikkuvalla alalla myös julkaisemisen ja tiedonvälityksen on oltava ripeää.

Mitä enemmän aiheesta luet ja perehdyt kryptosalaukseen ja lohkoketjuteknologiaan pohjautuvien virtuaalivaluuttojen ominaisuuksiin, sitä vahvemmalta pohjalta voit tehdä niihin investointipäätöksiä ja ryhtyä tämän tarinan sankariksi. Hankkimalla taustatietoa voit tehdä omiin tavoitteisiisi sopivia ratkaisuja, jotka osoittavat menestyksensä ajan mittaan.

Tarinassa onkin tärkeää viisauden lisäksi onnekkaat sattumat. Lukemalla ja tietopohjaasi kasvattamalla voit vaikuttaa siihen, miten suotuisa onnetar sinun tarinasi kohdalla on. Ehkä lopulta löydät aarrearkun, ainakin virtuaalisen, kuten monet ovat tehneet tarttuessaan tähän tarinanpätkään aikaisessa vaiheessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *