Kiinassa rakennetaan valtavaa e-kirjojen jakeluverkostoa itsepalvelukioskeilla

Lieneekö Kiinassa enää ollenkaan rakennusten ulkoseiniin ja erityisiin telineisiin liimattuja sanomalehtiä? Niistä kuka tahansa kansalainen saattoi ilmaiseksi hankkia ne uutiset mitä valtiovalta katsoi parhaaksi kertoa. Nyt kiinalainen e-kirjojen lukulaitteita valmistava Hanvon on tuomassa kirjat ja lehdet takaisin Kiinan kaduille.

Hanvon on nimittäin rakentamassa Kiinaan e-kirjojen jakeluverkostoa itsepalvelukioskien avulla. Yhtiö kertoi äskettäisillä Pekingin kansainvälisillä kirjamessuilla asentavansa vuoden 2010 loppuun mennessä kioskeja Pekingiin, Shanghaihin ja Guangzhouhun.

Kioskit ovat noin 1,5 metrin korkuisia laitteita, joissa tiettävästi olisi 45 tuuman näyttö (se vaikuttaa kyllä turhan isolta ja kalliilta tämän tyyppiseen laitteeseen). Tarjolla olisi e-kirjoja ja digitaalisia lehtiä, ainakin 200 000 tuotteen valikoima vuoden loppuun mennessä. Kioskit on tarkoitus sijoittaa kirjakauppoihin, metroasemille ja kenties myös kaduille.

Hiukan ihmetyttää eikö olisi helpompi ladata kirjat lukulaitteeseen kotona ennen kuin lähtee junaan, metroon tai bussiin. Johtaja Shao-Qiang Chen kuitenkin perustelee, että kioskista e-kirja on helpompi ladata lukulaitteeseen kuin kotona.

Categories Yleinen