Valon ja valojen juhlaa Lyonin festivaaleilla vuoden pimeimpään aikaan

Pimeää on myös Ranskan Lyonissa joulukuussa, mutta sen sijaan että paikalliset olisivat käyttäneet energiansa vodkan kanssa läträämiseen, he päättivät tehdä asialle jotain.

Yli 150 vuotta sitten Lyonin asukkaat sytyttivät kynttilöitä selvittyään pahasta talvimyrskystä. Siitä on kehittynyt tämän päivän spektaakkeli, jossa kaupunki valaistaan kauniisti ja taiteilijat tekevät valoteoksia aukioille ja rakennusten … Lue lisää

Historialliset Suomen kartat 1600-1800 luvuilta katseltavissa netissä

Google Earth on herättänyt niin lasten kuin aikuistenkin kiinnostuksen maailman muotoja, rajoja ja maantietoa kohtaan. Parhaimmillaan Google Earthista voi bongata oman autonsa pihaltaann.

vanhakartta.fi by Heikki Rantatupa

Aivan yhtä mielenkiintoista on tarkastella maailmaa menneiden vuosisatojen tutkimusmatkailijoiden ja sen ajan globaalin liiketoiminnan silmin. Heikki Rantatupa Jyväskylän yliopistosta on koonnut hienon kirjaston historiallisia karttoja nettiin kaiken … Lue lisää

Hitlantis on nettiradion, pelin, kaupan ja sosiaalisen median palveluiden yhdistelmä

Hitlantis on uusi, erilainen musiikkipalvelu netissä. Palvelu saa musiikkinsa uusilta bändeiltä ja artisteilta. Kuulijat voivat kuunnella bändien biisejä tietokoneillaan. Jos haluaa ladata MP3-muotoon talletettuja kappaleita itselleen, täytyy maksaa muodollinen korvaus. Lisähoukutuksena ostamiselle on bändin sijainnin paraneminen Hitlantiksen etusivulla.

Hitlantis

Etusivun animoitu, pelimainen, kuvio voi tuntua sekavalta ja varsinaisten kuuntelu- ja lataustoimintojen … Lue lisää

Kansainvälinen taidegalleria verkossa – nauti Gallen-Kallelasta, Van Goghista, Rembrandtista

Turkulainen Jussi Pyysalo on koonnut melkoisen taidegallerian nettiin. Hän huomasi, että vanhojen mestareiden töistä oli olemassa kuvia, joita saattoi käyttää ilman tekijänoikeusmaksuja. Pyysalo kokosi taideteokset yhteen paikkaan koko maailman ihailtavaksi.

Pyysalon rakentama taidegalleria PaintingDB löytyy täältä:
http://www.paintingdb.org

Gallerian 10 suosituinta taiteilijaa tällä hetkellä ovat:
1. Gallen-Kallela, Akseli
2. Tintoretto
3. … Lue lisää

Suuret levy-yhtiöt voivat kusettaa musiikin tekijöitä digitaalisessa busineksessa

Ruotsalainen lauluntekijä Magnus Uggla nosti elokuussa 2009 pöydälle herkän asian. Jokin hiertää digitaalisen musiikin liiketoiminnassa.

Uggla kertoi omintakeisella tyylillään Spotify-musiikkipalvelun olevan uusi Pirate Bay-nettipiraatti, joka ryövää musiikin tekijöiden rahat. Uggla oli nimittäin saanut ensimmäisen royaltylaskelman Spotify-palvelusta. Miehen mukaan tuotto oli kuudelta kuukaudelta samaa luokkaa kuin kompuroiva katusoittaja tienaa päivässä. … Lue lisää

Kissin konserttiliput myyntiin 9.12.2009 – keikka Finlandia-talolla 14.8.2010

Pianisti Jevgeni Kissin on saatu ensimmäistä kertaa konsertoimaan Suomeen Helsingin juhlaviikoille. Keikka on Finlandia-talolla 14.8.2010, mutta lipun voi hankkia jo nyt, koska ne tulevat myyntiin jo 9.12.2009. Menekki voi olla hyvää, sillä ohjelmistossa on hittejä Robert Schumannilta ja Frederic Chopinilta.

Esimakua nuoren venäläisen Jevgeni Kissinin tulkinnasta videolla, jossa hän soittaa … Lue lisää

Uskomattomia kasvomaalauksia

Kasvomaalausta harrastavat ovat perustaneet kuvablogin, jonne he laittavat joka päivä uuden taideteoksen. Uskomattomia kuvia.

PÄIVITYS: meillä ei valitettavasti enää ole mahdollisuutta näyttää artikkelissa alunperin julkaistuja kuvia.… Lue lisää

Mitä Nokian ilmainen musiikin latauspalvelu Comes with Music todella tarjoaa

Nokia on vihdoin saanut maailmalla rummuttamansa Comes with Music-palvelun myös suomalaisten käsiin. Nokia lupaa ilmaiseksi musiikkia niin paljon kuin kehtaa kaupasta vuoden aikana ladata. Eikä maksa mitään.

Onko Nokia keksinyt ilmaisen lounaan? No, ei aivan. Katsotaanpa hieman tarkemmin mitä ilmaispalvelulla saa ja mitä ei.

Nokia X6

Comes with Music-palvelun saa ostamalla määrätyn … Lue lisää

Stanley Kubrick suunnitteli elokuvaa Napoleonista, jonka luonnosmateriaalit nyt keräilykirjana

Elokuva-ohjaaja Stanley Kubrick, jonka ura ja elämä loppui 1999, muistetaan vähintääkin leffoista Hohto, Kellopeli appelsiini ja 2001: avaruusseikkailu. Hänellä oli myös suurelokuva suunnitteilla, joka ei koskaan toteutunut. Kubrick hahmotteli elokuvaa Napoleonin elämästä.

Elokuva ei toteutunut, mutta hänen kartanokodistaan Englannista on kerätty dokumentit, joihin hän oli suunnitellut teosta. Luonnoksista on koottu … Lue lisää

Valokuvia Havannan elämää nähneestä arkkitehtuurista – Victoria Montoro Zamorano

Vanhat rakennukset voivat olla kauniita, kamalia tai rappeutuneita raunioita. Havannassa Kuubassa on eletty kauniiden talojen seassa piittamatta niiden rapistumisesta.

12-vuotiaana Kuubasta pois muuttanut valokuvaaja Victoria Montoro Zamorano palasi Havannaan muutamaksi päiväksi tarkastamaan mitä hänen lapsuudenmuistonsa nyt kertoivat hänelle. Näytteitä hänen taidegalleriassa esillä olevista kuvista alla olevasta linkistä.… Lue lisää