Perinteisesti TV-ohjelmat jaellaan kotimarkkinan ulkopuolelle siten, että tuotantoyhtiö tekee kaupat ohjelman jakelusta niiden maiden TV-yhtiöiden kanssa ketkä ohjelmasta ovat kiinnostuneita. Joskus uusi TV-sarja tulee esimerkiksi Yhdysvalloista Eurooppaan muutamassa viikossa, joskus muutaman vuoden viiveellä riippuen kaupankäynnin etenemisestä. Nykyään kaikki katsojat eivät jaksa odottaa, vaan lataavat TV-sarjat tuoreeltaan piraattisivuilta katsottavaksi. Yhdysvalloissa kehitettiin … Lue lisää
Tekijä: klaava
Näin painettuun mediaan liitetään video
Kun sain kaksi käyntikorttia, joihin oli painettu yksinkertainen symboli kääntöpuolelle, se ei vielä maailmaa mullistanut, mutta kun saatesanat olivat, että kortteihin on liitetty video, oli pakko tutkia mistä oli kyse. Kyse oli augmented reality-teknologian sovelluksesta, jossa fyysinen ja bittimaailma kohtaavat paperin ja videon muodossa. Näyttämällä esineeseen painettua koodia internetiin kytketylle … Lue lisää
22-Pistepirkko keikalle omaan kotiin illalla 10.8.2011
Jenkatehdas on maino idea nettiajan musiikki-ihmisille: palvelu tarjoaa artistien ja bändien keikat suorana verkon kautta kotiin (tai missä keikan aikaan illalla sattuukin olemaan).
Jenkatehtaan keikalla 10.8.2011 on 22-Pistepirkko. Liput ovat 5 euroa. Tietokone, telkkari, tablet tai puhelin sopii keikan seuraamiseen jos laitteessa on uusi selainohjelma ja siinä toimii Flash-ohjelmisto.
Täältä … Lue lisää
Mobiililaitteilla katsotaankin videoita kotona ja vähemmän kodin ulkopuolella
Mobiililaitteet, kuten matkapuhelimet, tablet-laitteet ja kannettavat tietokoneet ovat mobiililaitteita siksi, että niitä voi käyttää muuallakin kuin niille varatuilla paikoilla kotona tai toimistossa. Matkoilla, pankkijonossa tai kahvilassa on mukava tappaa aikaa seuraamalla Facebook-elämää tai katsomalla videoita. Vai onko? Tutkimuksen mukaan videoita katsotaankin kotona, missä olisi tarjolla myös isoja ruutuja elävän kuvan … Lue lisää
Suomi puun ja vuoren välissä
Arvosteltavan kirjan tiedot: http://wsoy.fi/yk/products/show/82714
Ko. kirjassa on positiivista sen aiheen tärkeys. Ydinaseet ovat hallinneet ja sen puoleen hallitsevat vieläkin maailmaamme potentiaalisella tavalla. Vaikka niitä ei ole käytetty Nagasakin jälkeen, käytön uhka on ollut koko ajan olemassa ja on sitä edelleen.
Kirjoittaja myös hallitsee alan teknologian ilmeisen laaja-alaisesti ja perusteellisesti.
Valitettavasti … Lue lisää
Englanninkielisten kustantajien e-kirjojen myynti korvaa jo painettujen kirjojen myynnin pudotuksen
Vaikka e-kirjojen myynti Pohjois-Amerikassa on jo kovassa vauhdissa, on pidetty itsestään selvänä, että niistä kertyvä tulo ei korvaa jatkuvasti jyrkemmin vähenevää painettujen kirjojen myyntiä. Kustantajat raportoivat vuoden 2011 ensimmäiseltä puolikkaalta kuitenkin sellaisia lukuja, että e-kirjojen myynti kasvaisi riittävän nopeasti korvaamaan perinteisten kirjojen myynnin pudotusta.
Kolme suurta kustantajaa Penguin, Simon & … Lue lisää
Nämä visionäärit vievät mediamaailmaa voimakkaimmin eteenpäin
Äskettäin julkaistun maailman vaikutusvaltaisempien mediavaikuttajien listan innoittamana päätin tarkastella samaa asiaa digitaalisen median kehityksen kannalta. Ketkä ovat maailman ja Suomen digitaalisen median visionäärit?
Elokuva
Netflix-verkkovuokraamon perustaja Reed Hastings näyttää vahvasti suuntaa elokuvien jakelulle. Pohjois-Amerikassa kahdeksalla dollarilla kuukaudessa pääsee katsomaan elokuvia verkosta niin paljon kuin ehtii. Suomessa Star Wreck/Wreckamovie-puuhamiehet ovat lähteneet … Lue lisää
Onko vain internetissä esitettävä TV-sarja silti TV-ohjelma?
Hulu on Yhdysvalloissa toimiva internet-palvelu, jossa on katsottavissa lähes kaikkien amerikkalaisten TV-kanavien ohjelmat jälkikäteen. Hulun omistavat TV-yhtiöt ovat hieman säikähtäneet palvelun huimaa suosiota, mutta se jatkaa omaa tietään. Nyt Hulu on ilmoittanut tuottavansa oman TV-sarjan: dokumentaristi Morgan Spurlock tekee vain Hulun käyttöön kuusiosaisen ohjelman.

Morgan Spurlockin ohjelman nimi Day in … Lue lisää
Lehtikustantaja Time Inc julkaisee kaikki 21 tuotettaan tablet-laitteille
Tablet-tietokoneet (sormitietokone, taulutietokone, lätty) ovat vasta melko harvojen edelläkävijöiden käytössä, mutta jo kokonainen teollisuudenala laskee tabletin varaan suuren osan tulevaisuudestaan. Ennen kaikkea lehdistö luottaa tablet-laitteiden vievän koko median kunnialla digitaaliseen aikakauteen. Lehtikustantaja Time Inc ilmoitti julkaisevansa kaikki 21 Yhdysvalloissa ilmestyvää lehteään tablet-laitteille vuoden 2011 loppuun mennessä.
.jpg)
Time Inc on niin … Lue lisää
Satojen taulujen puutarha
Puutarhanhoito on niin suosittua, että kirjakauppojen hyllyt notkuvat toinen toistaan värikkäämpiä hoito-oppaita ja televisiosta voi katsella suuren osan illasta pelkkiä puutarhaohjelmia. Moni mediassa esiintyvä puutarha-asiantuntija on Britanniasta, kuten myös taidemaalari Claude Monetin puutarhan uusi hoitaja. Claude Monet oli kuitenkin ranskalainen ja hänen puutarhansa sijaitsee Ranskassa, hieman Pariisista luoteeseen Givernyn kylässä.… Lue lisää
