Tällaista videota ei moni pysty kuvaamaan

Unkarilainen Adam Magyar on tietokonenörtti, maailmanmatkaaja, itseoppinut valokuvaaja, mutta ennen kaikkea erikoinen taiteilija. Hän yhdistää teknologian mahdollisuudet uudella tavalla perinteiseen ilmaisuun: valokuvaan ja videoon. Tuloksena on jotain aivan hämmästyttävää kuvataidetta.

Katso Adam Magyarin Stainless-video.

Esimerkiksi tämän Stainless-videon Magyar kuvasi Berliinin Alexanderplatzilla. Hän itse oli liikkuvassa junassa, joka ajoi aseman ohi, jossa ihmiset odottivat junaa. Tästä videosta Magyar mainitsee erityisesti taustalla juoksevan vaaleahattuisen tytön, jonka saaminen kuvaan oli onnenpotku.

Magyar on kehittänyt itse menetelmän ja ohjelmistot, jolla hän käsittelee valtavan kuvamäärän, joka tällaisen videon aikaansaamiseen tarvitaan.

Hän on kehittänyt myös valokuvaukseen oman menetelmän ja ohjelmistonsa, jolla hän pystyy maalikameratekniikkaa muistuttavalla tavalla kuvaamaan ajanvirtaa: ”Jokainen pieni jakso on nykyaikaa ja kaikki [kuvaan tallennetut] jaksot muodostavat tarinan. Kun aikanaan näemme tarinan, se on kuin muistimme. Se on jo menneisyyttä.”

Magyar on rakentanut digitaalisen järjestelmäkameran pohjalta selkärepussa mukana kulkevan kuvauskaluston, jolla hän voi tallentaa sekä ainutlaatuisia valokuviaan että videoita. Kamera on kytketty repussa olevaan kannettava tietokoneeseen, jossa on tätä tarkoitusta varten suurikapasiteettiset kiintolevyt.

Adam Magyarin haastattelu ja pitkä englanninkielinen artikkeli hänen monista teoksistaan ja niiden tekotavoista löytyy täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *