Kirjoissa niiden sisällön luulisi olevan se tärkein asia, mutta monia kiinnostaa kirja myös esineenä. Nykyistä painettua kirjaa edeltänyt papyruskäärölle kirjoitettu teosformaatti hävisi jo 400-luvulla yleisestä käytöstä – kunnes käärön seuraaja tekee nyt paluuta.
Ithaca Scrollery on pieni käärölle rullattu kirja. Rullan toinen pää on kiinni suojakotelossa ja toinen pää tikussa (sekin kotelossa), jota pyörittämällä tekstin saa etenemään.
Tämä moderni papyruskäärön seuraaja vaatii käsityötä, jotta siitä saadaan kaupallinen tuote. Kirjassa käytetään erikoispaperia, joka kestää rullaamisen, mutta joka kuitenkin on tarpeeksi jäykkä, jotta lukeminen onnistuu. Pienten laatikoiden kokoaminen on oma hommansa. Yrittäjät idean takana tekevät jokaiselle kirjalle erilaisen koristellun kotelon.
Ithaca Scrollery –kirjoja on jo useita, joiden avulla yrittäjät ovat kokeilleet ja kehittäneet tuotetta. He hakivat joukkorahoitusta Kickstarter-palvelussa onnistuen yli odotusten. Tammikuussa 2019 rahoitustavoite oli ylitetty reippaasti, joten tuote tulee markkinoille. Nyt voi siis tilata kirjan, jota luetaan hieman samoin kuin muinaiset roomalaiset ja kreikkalaiset lukivat omia dokumenttejaan ja kirjojaan.
30 dollarilla saa klassikkoteoksen, jonka tekijänoikeusaika on päättynyt. Tarjolla on esimerkiksi Sherlock Holmesia. Rullakirjojen toimitukset alkavat kesäkuussa 2019.
Tämä voisi olla oiva lahja kirjojen ystävälle, jolla on jo kirjahyllyt täynnä painettuja kirjoja, lukulaite täynnä sähkökirjoja, ja puhelin täynnä äänikirjoja.
Alla video, jolla näytetään miten käärökirja toimii:
Actualitte kertoi uuden formaatin kirjasta ensin.