Matkaopas näyttää parhaat kohteet erikoisessa historiallis-modernissa Valencian kaupungissa Espanjassa

Välimeren rannalla sijaitseva Valencia on jo pitkään ollut yksi sisämaassa asuvien espanjalaisten suosikkikohde. Viime vuosikymmenten aikana ikivanha Valencia on rakentanut modernin infrastruktuurin, ja myös amerikkalaiset ja eurooppalaiset ovat löytäneet kaupungin. Yhdet ihastuvat Valenciaan historialliseen keskustaan, toiset modernin taide- ja tiedekaupunginosan arkkitehtuuriin, jotkut painuvat rannalle, kun toiset puolestaan juhlivat mukana fiestassa. Englanninkielinen Valencian matkaopas kertoo kuvin, kartoin ja sanoin näkemisen arvoiset paikat ja kokemisen arvoiset tapahtumat, vaikka kaupungissa onkin aina jotain mielenkiintoista meneillään.
Valencia, Spain matkaopas kirjan kansikuva
Valenciaa pidetään riisipohjaisen paella-ruokalajin kotina, kuten myös pyhän Graalin maljan oikeana kotina. Malja on Katedraalin museossa esillä, vaikka moni muukin kirkko kertoo omistavansa juuri sen alkuperäisen esineen. Nämä ovat kuitenkin vain kaksi esimerkkiä erikoisista asioista Valenciassa. Tässä vastakohtien kaupungissa erikoisuuksia nimittäin riittää.

Otetaan yhdeksi esimerkiksi lepakko. Siis se pieni lentävä eläin, joka saalistaa hyönteisiä. Batman-elokuvien ja sarjakuvien ystävät tietävät Gotham Cityn viittaavan New Yorkiin. Kaupungissa ei kuitenkaan ole mitään lepakkoon viittaavaa. Valenciassa lepakko sen sijaan on kaupungin tunnuseläin. Sen symboli löytyy julkisten rakennusten seiniltä, torneista, patsaista ja jopa kaduilta. Kadun alla kulkevien tunnelien ja putkistojen peiteluukuissa levittää lepakko siipiään.
lepakko symboli viemärin kannessa kadulla
Matkaopas Valencia, Spain – The Key Sights, Places, and Events näyttää kuvien, karttojen ja tekstin keinoin keskeiset asiat mitä kaupunkilomalla on hyvä nähdä ja kokea. Mikäli lomalla on aikaa, opaskirja kertoo myös parhaat nähtävyydet Valencian lähistöllä.

Vaikka Espanjan perinteiset turistikohteet olisivat jo tuttuja, aidon espanjalaisen kaupungin, kuten Valencian, elämä ja tavat poikkeavat muusta Euroopasta ja sitäkin enemmän suomalaisesta elämänmenosta. Arabit hallitsivat aikoinaan lähes koko Iberian niemimaata noin viisisataa vuotta, ja Francon diktatuuri päättyi vasta 1975. Oppaassa tarkastellaan myös joitakin yleisiä tilanteita ja paikallisia tapoja, joista matkailija voi hämmentyä.
Valencia, Espanja: vanha keskustaa
Käytännön vinkki kirjasta: milloin on paras aika tehdä reissu Valenciaan?

Kesäkuukaudet ovat kuumia ja kosteita – kaupunki on Välimeren ja kosteiden riisipeltojen ympäröimä. Kesällä paikalliset yleensä viihtyvät rannalla tai lähtevät sisämaahan. Ilmastointi on majapaikassa ehdoton vaatimus.
Reipasta menoa vanhan keskustan baareissa ja ravintoloissa on aina, mutta suurin fiesta Fallas maaliskuussa on yhtä juhlaa. Fiestan pohjustustapahtumat alkavat jo helmikuun lopussa. Ihmisiä saapuu Fallas-juhlaan Espanjasta ja muualta maailmasta todella paljon.
Jos tarkoitus on liikkua paljon ulkosalla joko kaupungissa tai sen ulkopuolella, niin milloin tahansa syksyllä, talvella ja keväällä se sopii ilmaston puolesta. Sateita odotetaan yleensä vain syys- ja lokakuussa.

Matkaoppaan voi ladata puhelimeen, tabletiin, lukulaitteeseen tai tietokoneelle esimerkiksi näistä kaupoista:
Elisa Kirja, Amazon.com, Apple Books, Google Play Books.

city of arts and sciences, Valencia, Espanja
playa des arenas, Valencia, Espanja

Tämän jutun valokuvat ovat Klaava Travel Guide –matkaoppaasta Valencia, Spain – The Key Sights, Places, and Events.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *