Kovaa kasvua odotettavissa nettishoppailuun sekä uutisten ja yhteisöpalvelujen käypä hinta tutkittu

Kaliforniassa sijaitseva yliopisto USC Annenberg School on tehnyt kattavan tutkimuksen muuttuvista Internetin käyttötavoista ja niiden vaikutuksesta perinteiseen mediaan. Yliopisto on jo vuodesta 2000 kerännyt dataa ja tehnyt kyselytutkimusta Yhdysvalloissa netin käytöstä.

Vuoden 2010 Digital Future (digitaalinen tulevaisuus) raportti on ilmestynyt. Sen pääkohdista kaksi on erityisen ajankohtaista suomalaisessa netti- ja mediaympäristössä: ostokset verkkokaupoista ja sanomalehtien tulevaisuus.

65 prosenttia aikuisista amerikkalaisista, jotka käyttivät nettiä myös ostivat verkkokaupoista. Jokainen heistä teki keskimäärin 35,2 ostosta netissä viime vuonna. Siis noin kolme ostosta kuukaudessa. Suomalaisiin nettikaupoihin on taatusti luvassa asiakkaita – ei ole mitään syytä oletta etteikö sama trendi toistuisi täällä – mutta ensin kaupat pitää saada siihen kuntoon, että suomalaiset shoppaajat eivät vinguta luottokorttejaan enimmäkseen ulkomaisissa kaupoissa.

Kymmenen vuoden tutkimusjakso antaa jo uskottavan perspektiivin myös netin vaikutuksesta printtimediaan ja tässä tapauksessa sanomalehtiin. Annenbergin yliopiston tutkimus ynnäsi 78 prosentin tutkituista pitävän Internetiä tärkeimpänä tiedonlähteenään. Televisio oli tärkein tiedonlähde 68 prosentille ihmisistä, mutta sanomalehdet olivat tärkein tiedonlähde enää 56 prosentille. 18 prosenttia tutkituista oli pelkästään viime vuonna jo lopettanut sanomalehden tilaamisen ja siirtynyt lukemaan uutiset netistä.

Uusi interaktiivinen media – Internet – on kuitenkin taipaleensa alussa ja toistaiseksi ratkaisemattomia ongelmiakin on. Netistä haettuun tietoon ei oikein luoteta. Netistä löytyvästä tiedosta ja palveluista ei haluta maksaa. Sanomalehden nettisivuilla käyvä lukija ymmärtää, että jonkun se on pakko maksaa, mutta kunhan se ei ole lukija itse eikä mainoksia tarvitsisi katsella. Suomessakin suositusta Twitter-viestipalvelusta tasan nolla prosenttia tutkituista olisi valmis maksamaan, jos siitä tulisi maksullinen palvelu.

Tutkimuksen yhteenvedon voi ladata täältä.

Categories Uncategorized

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *


CAPTCHA Image