Odotettuja vuoden 2022 kirjoja ulkomaisilta kirjailijoilta

kirjojen kansikuvia

Kesän ja kevään reissuihin voi nyt kätevästi valmistautua hankkimalla uutta mielenkiintoista luettavaa omaan kirjastoon. Joskus on hyvä idea etsiä uusia aiheita ja genrejä sekä löytää uusia kirjailijoita. Mitä kauemmas kotimaan ulkopuolelle etsinnän suuntaa, sitä erikoisempaa luettavaa on mahdollista löytää. Nykyään on myös tyypillistä, varsinkin menestyskirjailijoiden kohdalla, että heidän kirjansa julkaistaan usealla kielellä samaan aikaan kuin alkukielinen teos.

Myös sähköisten kirjojen hankinta voi olla loistava idea, koska lukulaitteen kuten Storytel Reader avulla voi kätevästi kantaa mukana koko henkilökohtaista kirjastoa. Kun esimerkiksi 100 kirjaa painaa yhtä paljon kuin yksi Aku Ankan taskukirja, voi kuka tahansa kantaa suurta valikoimaa kirjoja mukanaan ilman ylimääräistä hikoilua.

Tässä artikkelissa annamme muutaman vinkin sellaisesta hieman valtavirrasta poikkeavasta kirjasta ja kirjailijasta, joiden uutta tuotantoa on hyvä pitää silmällä vuoden 2022 aikana.

Horse Racing Diary 2022 -kirja

Suomalaiset ovat tunnetusti innokasta kansaa raviurheilun ja hevosiin liittyvien aktiviteettien parissa. Monella on muistoja ja kokemuksia hevosista sekä niiden kanssa toimisesta. Siksi onkin mukavaa nähdä, että nyt hevosista ja raveista kiinnostuneille on tarjolla kirja, jonka avulla voi seurata omia pelejään.

Yksi asia, jota iso osa hevosten harrastajista harrastaa jossakin mielessä on vetojen asettaminen omien hevostensa puolesta. Vaikka panokset saattavatkin olla pieniä, tuovat ne mukavaa jännitystä kilpailuun.

Nykyään myös useat pikakasinot tarjoavat mahdollisuuden asettaa vetoja kisoihin. Tämän ominaisuuden avulla voit kätevästi asettaa vetoja ja pitää niistä kirjaa Horse Racing Diary:n avulla.

Näin voit aina takautuvasti seurata aikaisempia vetoja sekä oppia mahdollisista virheistä, joita olet aikaisemmin tehnyt vetojen asettamisen aikana.

Recitatif

Toni Morrisonin kirja Recitatif tullaan julkaisemaan kevään 2022 aikana. Vuonna 1993 Nobel-palkinnon voittaneen kirjailijan uusi julkaisu on aina tapaus.

Tässä novellissa käsitellään rotuasioita päähahmojen Twylan ja Robertan kautta. Parhaat ystävät lapsina, joiden tiet eroavat, mutta kohtaavat jälleen aikuisina. Toni Morrison käsittelee herkkää aihetta niin taitavasti, että lukija ei välttämättä osaa sanoa kumpi päähenkilöistä on musta ja kumpi valkoinen. Alkuperäinen kertomus on julkaistu jo vuonna 1983, joten on erittäin mukavaa nähdä, että vanhoista teoksista julkaistaan uusia versioita. Tässä voi olla klassikkokirjan aineksia.

The Swimmers

Julie Otsukan kirjoittamassa romaanissa päästään seuraamaan miten liikunta, tässä tapauksessa uiminen voi vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti. Julie Otsuka on Kaliforniassa asuva ja työskentelevä kirjailija, jonka teokset julkaistaan yleensä ensin englanniksi. Ruotsiksi hänen teoksiaan on käännetty. The Swimmers on hänen kolmas romaaninsa. Jos siis etsit uutta luettavaa uudelta menestyskirjailijalta, on tämä kirja loistava idea lukijalle kuin lukijalle.

Kirjassa seurataan useita hahmoja, kuten Alicea, joka pyrkii lievittämään dementiansa oireita uimalla mahdollisimman paljon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *