Median murros: meistä taitaa olla tulossa monen ruudun tuijottajia

disney plus laitteiden näyttöjä

Yhdysvalloissa tehdyssä kyselytutkimuksessa löytyi merkittävä muutos ihmisten tavoissa kuluttaa aikaa median parissa. Digitaalisen median myötä uutisia, kirjoja, musiikkia, elokuvia ja televisiosarjoja katsellaan ja kuunnellaan milloin miltäkin ruudulta, joskus usealta samaan aikaan. Peräti 71% amerikkalaisista piti säännöllisesti useampaa kuin yhtä näyttöä auki nauttiessaan vapaa-ajasta vuoden 2021 lopussa.

Kehitys kohti usean ruudun yhtäaikaista käyttöä on vahvasti kasvussa: vuonna 2020 usean ruudun tuijottajia oli 63% Yhdysvalloissa internetin parissa vapaa-aikaa viettäneistä.

Ikä vaikuttaa merkittävästi käyttötapoihin. Vuoden 2021 kyselyssä 45% yli 55 vuotiaista kertoi nauttivansa usean ruudun samanaikaisesta käytöstä. Nuoret aikuiset tunnustivat olevansa ahkerimpia monen ruudun kuluttajia: 82% ihmisistä ikäryhmässä 25-34 vuotta piti useaa ruutua auki. Luku oli 77% 35-44 vuotiailla ja 71% 16-24 vuotiailla.

Euroopassa ja Suomessa mediatavat eivät välttämättä ole vielä muuttuneet yhtä paljon, mutta samat trendit ovat aiemminkin viiveellä tulleet Eurooppaan.

Painettujen käyttöohjekirjojen tekijöille tulevaisuus ei ole paperin ja musteen tuoksuinen. Enää 14% ihmisistä kertoi avaavansa ohjekirjan kun heillä oli tarvetta opetella jokin uusi asia. Onko sitten Googlen hakukone tämä ajan käyttöohjekirja? Ei aivan, sillä Youtube-videopalvelusta ohjeita hakee 65% ihmisistä. Senkin tosin omistaa Google.

Video on eniten kasvava mediamuoto. Yhtenä syynä voi olla mediakulutuksen siirtyminen puhelimiin ja samalla lyhytkestoisen formaatin suosion kasvu. Lukuja löytyy lisää tutkimuksen julkaisutiedotteessa.

71% tutkimukseen osallistuneista kertoi käyttävänsä pääasiassa puhelinta median seuraamiseen. Enää 13% amerikkalaisista käyttää tietokonetta tähän tarkoitukseen.

Tutkimuksen teki digitaalisen median tuotantoyhtiö Thesoul Publishingille Censuswire marraskuussa 2021. Vastanneita henkilöitä oli Yhdysvalloissa tehdyssä kyselyssä yli 2000 kaikista ikäryhmistä.

Vastaavia tuloksia Britanniasta esittelee What’s New in Publishing.

Usean median samanaikainen käyttö ei ehkä ole niin uusi asia kuin saattaisi ajatella. Ennen internetin ja sosiaalisen median aikaa katsottiin televisiota ja saatettiin lukea kirjaa tai lehteä samaan aikaan. Samoin musiikkia tai radiota kuunnellaan usein tehden samalla jotain muuta.

Puhelinta ei voi kuitenkaan yksiselitteisesti julistaa kaiken median välineeksi. Televisioruutujen koko on kasvanut siitä lähtien kun teknologiassa siirryttiin kuvaputkista litteisiin LCD- ja LED-näyttöihin. Joitakin sisältöjä halutaan katsella niin, että elämys on mahdollisimman vaikuttava, kun toisiin elämyksiin riittää pieni hetki pienellä ruudulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *