Kirjojen sensuroinnin uusi aikakausi

kirjasto ulkona Pyreneiden vuoristossa Ranskassa
Jääkaapin kokoinen kirjasto Ranskassa kylän laidalla.

Median muuttuminen digitaaliseksi vaikuttaa mediatuotteiden tekemiseen, julkaisuun, kulutukseen, liiketoimintaan, tekijänoikeuksiin, käytännössä lähes kaikkeen alaan liittyvään, kuten myös lainsäädäntöön. Yksi muutoksessa mukana oleva asia, jota ei välttämättä tule heti ajatelleeksi, on sensuuri. Yhdysvalloissa monet kunnat ja koulut ovat keksineet miten kätevän helppoa e-kirjojen sensurointi on.

Kirjojen sensuroinnilla on pitkät perinteet esimerkiksi kirjojen roviolla polttamisessa, estämällä niiden myynnin ja poistamalla teoksia kirjastoista. Kaikilla näillä perinteisillä sensuurin toimintavoilla päästiin haluttuun lopputulokseen, jossa määrättyjen kirjojen saatavuutta jonkin verran tai hyvinkin paljon pystyttiin rajoittamaan.

Sensuuria tavoittelevalle taholle sähköiset kirjastot, sähköiset kirjojen lukupalvelut ja e-kirjojen lukusovellukset ovat bittitaivaan lahja. Ne tekevät sensuroinnin helpoksi ja nopeaksi. Esimerkiksi mikäli jonkin kunnan päättäjät arvelevat kirjaston sähköisen valikoiman sisältävän arveluttavaa aineistoa, he voivat käskeä kirjastoa sulkemaan sähköisen valikoiman. Kukaan ei pääse lainamaan kirjoja. Jos jokin koulu on hankkinut valikoiman sähköisiä oppikirjoja oppilailleen, mutta vanhemmilla on vahvoja mielipiteitä kirjojen arveluttavasta sisällöstä, koko oppikirjavalikoima voidaan sulkea helposti.

Yhdysvalloissa näin on jo tehty. Esimerkiksi:

  • Nashvillen kaupungin alueella koulun johto päätti sulkea koko oppikirjavalikoiman 40 000 oppilaalta sen jälkeen kun oppilaan vanhemmat olivat löytäneet seksuaalista tasa-arvoa käsittelevän kirjan valikoimasta.
  • Austinin kaupungin lähistöllä olevan maalaiskapungin johto päätti sulkea kaupungin koko sähköisen kirjaston. Oikeusjuttu kaupungin päättäjiä vastaan on vireillä.
  • Floridan osavaltiossa Brevardin aluehallinto poisti lapsille suunnatun Epic-lukusovelluksen kouluverkostaan kun kävi ilmi, että hallinnon edustaja ei ollut tarkastanut sähköisen kirjaston valikoimaa.

Miksi sähköisten kirjojen sensuuriin on herätty juuri nyt? Pandemia-aikana sähköisten kirjojen ostaminen, lainaaminen kirjastoista ja lisensointi oppilaitoksiin lisääntyi vauhdilla. Nyt kun niitä on totuttu käyttämään, ja pitämään osana normaalia elämää ja opiskelua, niistä löytyy piirteitä, jotka eivät kaikkia miellytä.

Tämä artikkeli esittelee muitakin Yhdysvalloissa e-kirjoja sensuroineita kuntia ja kouluja. Niille on yhteistä konservatiivinen perinne. New Yorkin kaupunki on kirjojen sensuroinnista kuitenkin toista mieltä. Kaupungin kirjasto on laajentanut e-kirjojen lainausoikeutta muihin kaupunkeihin ja osavaltioihin, jotta niissä asuvat kansalaiset voivat kiertää sensuurin.