Päivitys 21.9.2022: Spotifyn äänikirjat saatavilla Yhdysvalloissa. Äänikirjat ovat olleet kirja-alan menestystarina parin viime vuoden aikana. Yhdysvalloissa markkinaa hallitsee Amazonin Audible ja Euroopassa Ruotsista lähtöisin olevat Storytel, BookBeat ja Nextory. Vuoden 2022 aikana kauppojen kilpailuasetelma tulee muuttumaan sillä musiikkipalvelu Spotify on ostanut (kauppa on hyväksytty kesäkuussa 2022) äänikirjoihin erikoistuneen Findaway-yhtiön.
Spotifyn toimitusjohtaja Daniel Ek sanoo Findaway-ostoksen tuovan suoratoistopalveluun kolmannen mediaformaatin musiikin ja podcastien lisäksi. Äänikirjat tarjoavat lisää kuunneltavaa palvelun käyttäjille ja voivat houkutella kokonaan uusia asiakkaita palveluun.
Hyvin mielenkiintoiseksi kirjojen ystävien (ja kirjakauppojen) kannalta Spotifyn mukaantulo tekee yhtiön toimintamalli. Musiikkia ja podcasteja voi kuunnella ilmaiseksi kun hyväksyy mainosten mukanaolon. Spotify maksaa artisteille tekijänoikeuskorvauksia myös näistä ilmaisista kuuntelukerroista, mutta korvausten taso on saanut monen artistin kirjoittamaan uusien laulujen sijaan kovasanaista kritiikkiä. Maksamalla Spotifyn kuuntelusta pääsee mainoksista eroon ja saa muita etuja.
Miten Spotify aikoo toimia äänikirjojen kanssa? Yhtiö todennäköisesti toteuttaa saman kuuntelijoille ilmaisen mainoksilla maksetun mallin äänikirjoille, mutta korvauksista varmaankin ensin neuvotellaan kustantajien kanssa. Findawayn mukana Spotify saa äänikirjoille tehdyn suoratoistoteknologian, äänikirjojen jakelujärjestelmän kaupoille, kaikki palvelut mitä tarvitaan äänikirjojen tuottamiseen, ja 400 000 valmiin äänikirjan tuotevalikoiman. Valikoimissa on niin suurten kustantajien kirjoja kuin kirjailijoiden omakustanteita.
20.9.2022 Spotify avasi palvelussaan äänikirjojen kaupan Yhdysvalloissa. Äänikirjat ovat saatavilla Yhdysvalloissa yksin kappalein hinnoiteltuina. Kuukausitilauksesta maksavat asiakkaat ostavat äänikirjat myös erikseen kuukausitilauksen lisäksi.
Spotifyn mukaantulolla äänikirjoihin on ainekset suureen muutokseen Audiblen ja ruotsalaisten äänikirjapalveluiden hallitsemilla markkinoilla. Varsinkin satunnaisia kuuntelijoita houkuttaa ilman sitoutumista toimiva mainoksilla rahoitettu vaihtoehto. Osa heistä todennäköisesti siirtyy maksaviksi asiakkaiksi, osa ei.
Toinen asia mihin Spotifyn ostos voi vaikuttaa on äänikirjojen valikoiman laajeneminen. Findaway-yhtiöllä on valmiit palvelut äänikirjojen tuottamiseen, joita pienet kustantajat ja omakustantajat voivat hyödyntää. Spotify tuo tähän kansainvälistä kielialuenäkemystä, vaikka Findaway kertookin jo tehneensä 80 kielellä kirjoja.
Spotifylla on valmis laaja asiakaskunta, joka voi tarttua äänikirjoihin. 433 miljoonaa käyttäjää, joista 188 miljoonaa maksaa palvelusta. Musiikkia on tarjolla 80 miljoonan kappaleen verran ja podcasteja neljä miljoonaa ohjelmanimikettä. Tähän valikoimaan lisätään vielä äänikirjat, joita Findaway ehti hankkia 400 000 nimikkeen verran.