Kesän 2023 kirjatapahtumia auringonpaisteessa, sateessa, kaupungintalolla ja kestikievarissa

Turun kirjamessut, antikvariaatti

Kirjatapahtumat Suomen lyhyen kesän aikana ovat lisääntyneet niin, että suosikkilomakuukausi heinäkuu on jo hiukan ylibuukattu. Ei hätää, jos jokin kiinnostava paikkakunta ja tapahtuma jää nyt väliin, sillä kirjafestivaalit ovat kestävää lajia. Joissakin kunnissa ne nähdään sen verran tärkeiksi, että kunta osallistuu järjestämiseen aktiivisesti kesästä toiseen. Kesän olemme keneltäkään kysymättä omavaltaisesti määritelleet kesä-,heinä- ja elokuuksi.

Kouvolan dekkaripäivät 9.-10.6.2023

Dekkaripäivien teemana on tänä vuonna viulukotelon salaisuus, jota saapuvat selvittämään esimerkiksi Markku Ropponen, Martta Kaukonen, Anneli Kantonen, Matti Laine, Valtteri Mörttinen ja Simone Buchholtzin suomentaja Anne Kilpi. Viulukotelon salaisuus ilmestyy myös kirjana tapahtuman avajaisissa: 22 novellin kokoelma, jotka on valittu 162 tarinan joukosta. Tapahtumaa vietetään Kouvolan kaupungintalolla, ja iltatilaisuus Wanhalla kirjahallilla.

Vanhan kirjallisuuden päivät 30.6.- 1.7.2023, Sastamala

Vanhan kirjallisuuden päivät Sastamalassa (aiemmin nimeltään Vammala) onnistuu kesä-heinäkuun vaihteessa houkuttelemaan runsaasti kirjojen ystäviä rauhalliseen järven rannalla sijaitsevaan pikkukaupunkiin. Kirjakauppiaita on paikalla lukuisia, kuten myös kirjailijoita. Seuraa otsikon linkkiä, niin löydät tapahtuman ohjelman. Mikäli olet aiemmin käynyt tässä Sastamalan tapahtumassa, tänä kesänä ei pidä suunnata perinteiselle tapahtumapaikalle (koululle), vaan Vexve Areenalle ja Vammalan ammattikoululle.

Päätaloviikko 3.- 9.7.2023, Taivalkoski

Taivalkosken kunta luottaa Kalle Päätalon vetovoimaan niin vahvasti, että on investoinut viikoksi sekä kirjojen ystäviä että lomailijoita houkutteleviin tapahtumiin alueella. On teatteria, opastettuja retkiä, tervaveneitä – ja Mikko Alatalo.

Kajaanin runoviikko 5.-9.7.2023

Kajaanin runoviikolla on luvassa lausunnan lisäksi esimerkiksi työpajoja, keskustelutilaisuuksia ja esitelmiä. Mitä on runokaraoke? Kiinnostavaa, täytynee mennä katsomaan ja kuuntelemaan. Ehkä räppiä?

Sysmän kirjakyläpäivät 7.-8.7.2023

Kirjakyläpäivillä alueen mökkiläiset ja lomailijat voivat täydentää kirjavarastojaan torin markkinoilla ja paikallisessa kirjakaupassa. Kirjailijavieraana on tänä kesänä Laura Malmivaara.

Finncon 2023 7.-9.7., Tampere

Muutaman kerran aiemmin järjestetty (ei vuosittainen tapahtuma) Finncon keskittyy tieteis- ja fantasiakirjallisuuteen. Tämän vuoden tapahtuman kunniavieraita ovat Diane Duane, Helena Waris, Vesa Sisättö ja Marek Oziewicz. Ohjelma koostuu keskusteluista, puheista, ja haastatteluista. Paikkana on Tampereen yliopiston keskustakampus.

Volter Kilpi Kustavissa 12.-16.7.2023

Astetta vakavampiin aiheisiin kuin muissa kesätapahtumissa tartutaan Volter Kilvelle omistetussa taide- ja kirjatapahtumassa Kustavissa. Ohjelmassa on maksullisia teatteri- ja muita esityksiä, joihin voi hankkia lipun etukäteen tapahtuman nettisivujen kautta.

Kymi libri 20.- 22.7.2023, Myllykoski

Kymi libri markkinoi tapahtumaa Suomen leppoisimpina kirjamessuina. Kirjailijoita leppoisuus houkuttaa sillä esimerkiksi Roman Schatzin lisäksi mukana on useita alan nimiä. Tapahtumapaikkana on Kulttuuritalo Wanha Rautakauppa, Myllykoskentie 17.

Pieksämäen dekkarit -festivaali 28.-30.7.2023

Rikoskirjallisuus sijoittuu usein kaupunkeihin, mutta Pieksämäen dekkarifestivaalit pidetään maatilalla vanhan kestikievarin miljöössä. Tämän artikkelimme julkaisuhetkellä tapahtuman ohjelmaa vielä päivitetään, joten ajan tasalla olevan tilanteen löytää käymällä nettisivulla.

Pentinkulman päivät 3.-6.8.2023, Urjala

Perinteinen kirjallisuustapahtuma tarjoaa kursseja kirjailijoiksi pyrkiville, ja viikonloppuna on yleisöohjelmaa kirjailijoiden seurassa.

Naantalin kirjajuhlat 10.- 13.8.2023

Naantalin kirjajuhlilla ei puhuta muumimailmasta, vaan järjestäjät ovat laatineet erittäin mielenkiintoisen ohjelman ajankohtaisista aiheista, kuten myös erikoisista historiallisista aiheista. Kirjailijat, keskustelut, puheet ja muut esitykset pidetään pääasiassa Kaivohuoneella.

Tietokirjafestivaali 30.-31.8.82023, Helsinki

Tietokirjoista puhutaan ja niitä arvioidaan kahden päivän ajan Helsingin Kruununhaassa elokuun lopulla. Ohjelma tarkentuu kesäkuussa. Tapahtumapaikkana on Tieteiden talo. Aiemmin tapahtuma tunnettiin nimellä Tietokirja.fi.