Englanninkielinen keittokirja: suomalaista ruokakulttuuria ulkomaisille vieraille ja kotikokeille

Paras tapa näyttää suomalaista ruokakulttuuria ihmiselle, jolle pohjoinen keittiö ei ole tuttu, on viedä hänet syömään jotain perinneruokaa tai laittaa sellaista itse. Kokonaiskuva voi kuitenkin jäädä puutteelliseksi, sillä harva kaikkia perinteitä tuntee saati että osaisi ilman ohjeita niitä valmistaa. Marko Päkki on kirjoittanut ja valokuvannut keittokirjan Finnish Cookbook with Modern Flavors, joka vastaa juuri tähän kysymyksen: minkälaista suomalainen perinneruoka on ja miten sitä laitetaan?

Pohjoismaiden ulkopuolisen ruokakulttuurin kasvatit samoin kuin kotimaan nuoret sukupolvet ovat kuitenkin tottuneet jonkin verran voimakkaampiin makuihin kuin mitä oikeaoppinen suomalainen perinneruoka tarjoaa. Siksi Finnish Cookbook with Modern Flavors -keittokirja onkin sovittanut monia perinnereseptejä nykyaikaan ja kansainväliseen makuun sopivaksi.

Esimerkiksi kirjolohi hedelmäsalsalla ja kanttarelli-pekoni piiras ovat uusia versioita hyväksi havaituista perinteisistä ruokalajeista. Silakkapihvit, karjalanpaisti ja Hanna-tädin kakut ovat esimerkkejä kirjan muista resepteistä.

Lisää tietoa kirjasta, näytteitä ja kirjan saatavuus tällä sivulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *