Nämä asiat tekevät kirjasta klassikon

kansalliskirjasto kirjahylly vanhoja kirjoja

Joskus vain tulee hetki, jolloin on aikaa tarttua siihen klassikkokirjaan, jonka lukemista on suunnittelut jo pitkään, mutta ei vain ole saanut aikaiseksi. Mutta mistä tiedät, että olet aukaisemassa klassikon statuksen saavuttanutta kirjaa? Tuntematon sotilas ja Sinuhe ovat ehkä usean lukijan mielestä klassikoita, mutta onko viime vuoden Finlandia-palkinnon voittaja myös sellainen? … Lue lisää

Entinen kirjansitoja luo vanhoista kirjoista taidetta

Ruotsissa Uppsalassa työskentelevä Cecilia Levy on kehittänyt hienon tavan kierrättää vanhoja kirjoja. Elinkaarensa loppupäässä olevat kirjat muuttavat hänen käsissään muotoaan taide-esineiksi. Entisen kirjansitojan ja graafisen suunnittelijan löytämä lisämauste on käyttää hyväksi kirjojen sivuille tarttunutta elämää.

Euronewsin haastattelussa taiteilija kertoo käyttävänsä ainoastaan 1800- ja 1900-luvun kirjoja. Mitään keräilyharvinaisuuksia hän ei töihinsä … Lue lisää

Kuolleiden kirjat kertovat kulttuureista ympäri maailmaa

Kuolema pelottaa ja kiehtoo ihmismieltä. Sille onkin aikojen saatossa omistettu valtava määrä kirjallisuutta ja taidetta. Useissa kulttuureissa on olemassa tietyt siirtymisriitit eri elämänvaiheisiin, ja sama pätee myös kuolemaan. Vaikka kuolema länsimaisessa nyky-yhteiskunnassa usein koetaankin pelottavana ja ahdistavana, on alkuperäiskansoilla ollut kuolemaan ja ikääntymiseen luonnollinen ja kunnioittava suhtautuminen.

Kirjallisuudessa on jo … Lue lisää

Viihteellisyyden merkitys kasvaa, mutta mitä tapahtuu kirjoille?

Viihde on aina olennainen elementti vapaa-ajan vietossa. Viihteellisyydestä on tullut myös kilpailuetu. Mitä viihdyttävämpää sisältöä mediayritys tarjoaa, sitä varmemmin verkkosivusto, kanava, tai alusta houkuttelee kuluttajia, jotka puolestaan joko hylkäävät sisällön tai jatkavat sen parissa riippuen siitä, miten onnistuneesti kanava on määritellyt ja kohdannut kohderyhmänsä tarpeet. Yleisiä digitaalisia sisällöntarjoajien kanavia ovat … Lue lisää

E-kirjojen, painettujen ja äänikirjojen lisäksi lukijoista kilpailee uusi kirjaformaatti

Kirjoissa niiden sisällön luulisi olevan se tärkein asia, mutta monia kiinnostaa kirja myös esineenä. Nykyistä painettua kirjaa edeltänyt papyruskäärölle kirjoitettu teosformaatti hävisi jo 400-luvulla yleisestä käytöstä – kunnes käärön seuraaja tekee nyt paluuta.
ithaca scrollery rullakirja
Ithaca Scrollery on pieni käärölle rullattu kirja. Rullan toinen pää on kiinni suojakotelossa ja toinen pää tikussa … Lue lisää

Mielenkiintoisia suomalaisia e-kirjoja

Painetut kirjat ovat saaneet rinnalleen e-kirjat monen lukemisen ystävän lukupinossa, eikä ihme kun e-kirjat voi kantaa mukana helposti omalla puhelimella tai tabletilla. Ei ole tarvetta kantaa mukana painavia paperikirjoja, kun sadat kirjat kulkevat mukana digitaalisesti. E-kirjat ovat mahdollistaneet paljon asioita niin lukijoille kuin kirjailijoillekin. Tässä artikkelissa tutustumme mielenkiintoisiin suomalaisiin e-kirjoihin.… Lue lisää

Lukuaikaa kiireisille ihmisille: tässä parhaat vinkit

Samalla kun kaikenlaisten viestien, päivitysten ja uutisten lukeminen on lisääntymässä, pitkien tekstien, kuten kirjojen lukeminen on vähenemässä. Kouluaikoina kirjoja luettiin aivan jatkuvasti, joidenkin mielestä ehkä jopa kyllästymiseen asti. Kirjojen lukemisessa on kuitenkin monia etuja ja hyötyjä: lukeminen parantaa muistia, ehkäisee muistisairauksia, vähentää stressiä ja auttaa esimerkiksi oppimaan uusia kieliä. Jännittävän … Lue lisää

Bill Gates suosittelee lukupinoon viittä vuoden 2018 tietokirjaa

Bill Gates on yksi maailman rikkaimmista ihmisistä, joka päivätyön lopetettuaan Microsoft-yhtiössä on keskittynyt sijoittamaan rahaa hyviin tarkoituksiin ja lukemaan tietokirjoja. Luonnollisesti hänellä on menestyneen amerikkalaisen yrittäjän näkökulma maailman menoon, mutta kun sitä vertaa kirjojen kautta suomalaiseen instituutioon Finlandia-palkintoon, on pakko ihmetellä yhtä asiaa.

Ensin kuitenkin Bill Gatesin suositukset vuoden 2018 … Lue lisää

Kahdeksan tuuman kokoinen Kobo Forma lukulaite kestää kolhuja

Kobo oli ensimmäisiä sähköisten kirjojen parissa toimivia yrityksiä, joka toi markkinoille suurikokoisen e-kirjojen lukulaitteen, valaistun näytön ja myös vedenpitävän mallin. Nyt Kobo on suunnitellut Forma-nimisen lukulaitteen, jossa on kahdeksan tuuman näyttö ja laitteen kestävyyteen on kiinnitetty erityisesti huomiota.

Kobo Forma e-kirjojen lukulaite, 8 tuumaa
Mitä suurempi laite, sen helpompi se on särkeä, sillä painoa tulee lisää. … Lue lisää

Testi: onko vanhoissa mekaanisissa kirjoituskoneissa muutakin kuin nostalgian iloa?

Uusia tyylikkäitä näppäimistöjä, jotka muistuttavat vanhoja kirjoituskoneita on tullut markkinoille useita parin viime vuoden aikana. Esimerkiksi Rymek, Freewrite ja Penna ovat suunniteltuja häiriötöntä työskentelyhetkeä hakeville kirjoittajille. Miten alkuperäinen tuote, mekaaninen kirjoituskone, toimisi tämän päivän työssä? Sehän selviää kun kokeilen kirjoituskonetta itse.

Olympia kirjoituskone
Siispä pyyhin pölyt vanhan Olympian näppäimistöltä ja kirjasimista. … Lue lisää