Skabmagovat filmifestivaali Inarissa toi elokuvan valoa vuoden pimeimpään aikaan

Elokuvia yleensä katsotaan pimeässä salissa tai himmeästi valaistussa huoneessa. Lapissa järjestetään Sodankylän elokuvafestivaalit vuoden valoisimpaan aikaan kesäkuussa ja vaikka se onkin hieno kansainvälinen tapahtuma, niin onhan se sääli lähteä valoisasta kesäsäästä sisälle pimeään leffasaliin vaikka olisi miten vetävä klassikko valkokankaalla. … Lue >

Categories Yleinen

Piraattikirjojen top 10 on hyvin erilainen kuin 10 eniten myydyn kirjan lista

Eniten myytyjen kirjojen listat ja kirjastoista eniten lainattujen kirjojen listat yleensä koostuvat monista samoista teoksista. Verkossa liikkuvien e-kirjojen piraattikopioiden Top 10 on kuitenkin hyvin erilainen mitä myyntilistat tai kirjastolainaukset antaisivat odottaa. Kuvankäsittely, seksi ja matematiikka kiinnostavat piraattikirjojen lataajia erityisen paljon.… Lue >

Categories Yleinen

Pohjalaisten legendojen äärellä

Pohjalaisilla sukujuurilla ylpeilevä Kemppinen ennätti blogissaan mielestäni turhan päiten tölviä Vesa Määtän väitöskirjaa pohjalaisesta eversti Matti Laurilasta. Saattaahan niitä olla kriittisempiäkin tutkimuksia, mutta kyllä Määttä on joutunut luovimaan vaikean aiheen parissa.

Laurilan elämä kiertyy kolmen paikannimen ympärille. Ne ovat Pohjanmaa, … Lue >

Categories Yleinen

Apple iPad 2 on ennen kaikkea medialaite

Apple esitteli iPad-tabletin vuoden 2010 alussa ja on sen jälkeen dominoinut uuden tuotekategorian markkinoita. Kymmeniä, jollei satoja kilpailevia tuotteita on tuotu kauppoihin, mutta yksikään ei ole noussut vielä hitiksi. Nyt Apple on esitellyt iPad-laitteesta parannetun version, joka on entistä ohuempi … Lue >

Categories Yleinen

Sofi Oksanen perusti oman kirjakustantamon Silberfeldt Oy:n

Sofi Oksanen on perustanut oman kustannusyhtiön Silberfeldt Oy:n. Vuonna 2010 hän lopetti yhteistyönsä WSOY:n kanssa ja sopi Teos-kustantamon kanssa seuraavan kirjan julkaisusta.

Sofi Oksanen on saanut WSOY:ltä takaisin Baby Jane-taskukirjansa julkaisun oikeudet, joten sillä hän aikoo lähteä liikkeelle omassa kustantamossaan. … Lue >

Categories Yleinen

E-kirjojen lukulaite kynällä kirjoittaville lukijoille ja kirjailijoille

Moni vanhemman polven kirjailija naputtelee mielummin mekaanista kirjoituskonetta kuin sortuu nykyaikaisen teknologian pauloihin ja opettelee tekstinkäsittelyohjelman tietokoneella. On myös kirjailijoita, jotka yksinkertaisesti pitävät kirjoittamisesta kynällä. Nyt nykyteknologiasta löytyy apuväline heillekin: e-kirjojen lukulaite, joka automaattisesti tallentaa kynällä tavalliselle paperille kirjoitetut tarinat.… Lue >

Categories Yleinen

Kansallinen mediatutkimus elää viestinnässään viime vuosituhannella pitkittäen median muutosprosessia

Kansallinen mediatutkimus on julkistanut vuotta 2010 koskevan tutkimuksensa, jolla se arvioi suomalaisten lehtien todellisia lukijamääriä. Tutkimuksen tekijät tiedottavat kuinka ”Painettujen sanomalehtien lukeminen ennallaan” ja ”Nettisukupolvi lukee myös painettua lehteä”, eli mikään ei ole muuttunut mediamaailmassa.

Kansallisen mediatutkimuksen antama kuva lehdistön … Lue >

Categories Yleinen

Kuvat ja kaikki voittajat Oscar-elokuvapalkintojen jaosta

Vuoden 2010 elokuville on jaettu Oscar-palkinnot. Eniten ykkössijoja nappasi Kuninkaan puhe-elokuva (The King’s Speech), jossa Colin Firth esittää pääroolin. Leonardo Di Caprio puolestaan näyttelee pääosaa Inception-leffassa, joka Social Networkin (Facebook-elokuva) tavoin sai myös uesamman Oscarin.

Oscar-gaala

Kaikki Oscar-voittajat ovat tässä:
1. … Lue >

Categories Yleinen