Kirjoja oli olemassa jo kauan ennen painokoneen keksimistä. Kun noin 500 vuotta sitten Saksassa Gutenberg yhdisti muutaman olemassa olleen tekniikan yhdeksi koneeksi, alkoi kirjojen painaminen. Vastarintaa uudelle teknologialle oli, sillä jäiväthän kirjoja käsin kopioineet ihmiset vaille töitä. Lisäksi kirjojen pelättiin leviävän vääriin käsiin ja aiheuttavan ongelmia. Kun tekniikan kehittyessä media, … Lue lisää
Avainsana: painettu
Maailman kalleimmat kirjat ovat sen verran hinnakkaita, että ostajat ovat Bill Gatesin varallisuustasoa
Vanhoja kirjoja keräilevät harrastajat ja myös niihin sijoittavat ihmiset ovat valmiita maksamaan melkoisia summia harvinaisuuksista. Kirjojen arvon muodostus on erilainen kuin esimerkiksi taiteen maailmassa, sillä myös painetuista kirjoista maksetaan miljoonia. Tässä kymmenen maailman kalleinta kirjaa vuonna 2020.
1. Book of Mormon – 35 miljoonaa dollaria
Mormonikirkon perustaja Joseph Smith julkaisi … Lue lisää
EU sallii e-kirjoille tasavertaisen verokohtelun painetun median kanssa
Euroopan Unionin jäsenmaiden valtiovarainministerit ovat kokouksessaan Luxemburgissa päässeet sopimukseen digitaalisten julkaisujen arvonlisäverokohtelusta. Jatkossa jokainen EU maa voi päättää kohteleeko se e-kirjojen ja muiden sähköisten julkaisujen verotusta eri tavalla vai samoin kuin perinteisen median tuotteiden verotusta.
Tähän asti EU on määritellyt digitaaliset mediatuotteet palveluiksi, joihin on sovellettu korkeinta arvonlisäveroa, esimerkiksi Suomessa … Lue lisää