Bonnier avaa kansainvälisen e-kirjojen lukuaikapalvelun syksyllä 2015

Ruotsalainen mediakonserni Bonnier kehittää kiivaasti kirjaliiketoimintaansa. Äskettäin julkistetun Stockmannin omistaman Akateemisen kirjakaupan oston lisäksi Bonnier ehti pian sen jälkeen ilmoittamaan uudesta kirjoja koskevasta liiketoiminnasta. Syksyn 2015 aikana Bonnier avaa kansainvälisen e-kirjojen lukuaikapalvelun.

Bonnier Booksin toimitusjohtaja Jacob Dalborg kertoi, että yhtiöllä on jo työstetty teknologia ja malli tilauspohjaisen e-kirjojen lukupalvelun avaamiseksi. Palvelu on tehty kansainväliseksi alusta pitäen, mutta vielä toimitusjohtaja ei paljasta mihin maihin ja millä kielillä kirjapalvelu syksyllä 2015 avataan.

bonnier books screen shot

Suosittuja kansainvälisiä e-kirjojen tilauspalveluita ovat esimerkiksi Scribd ja 24 Symbols. Pohjoismaisia ovat esimerkiksi Storytel ja Mofibo, ja Suomessakin toimii kaksi palvelua Luekirja.fi (Otava) ja HS Kirjasto (Sanoma).

Bonnier omistaa suuren Pohjoismaisen verkkokirjakaupan Adlibriksen, joka on äskettäin laajentanut valikoimaansa myös suomenkielisiin e-kirjoihin, mutta osa Adlibrista uusi kirjapalvelu ei tule olemaan.

Bonnier ilmeisesti pyrkii Pohjois-Euroopan Amazoniksi ennen kuin verkkokauppajätti ja e-kirjojen läpimurron aloittanut Amazon ehtii aloittamaan Ruotsissa toimintaansa. Myös Amazonilla on tarjolla kirjojen lukuaikapalvelu Kindle Unlimited, mutta toistaiseksi vain Yhdysvalloissa.

Svensk bokhandel uutisoi Bonnier Booksista.