Eurooppalaisen kulttuurin käännekohtia – Soile Varis

Eurooppalaisen kulttuurin käännekohtia – Euroopan kulttuurin keskeiset vaiheet antiikista nykyaikaan

E-kirja: Eurooppalaisen kulttuurin käännekohtia

EI SAATAVILLA

Kirjoittaja: Soile Varis
Kustantaja: Klaava
Julkaistu: Syyskuu 2011
ISBN:
978-952-5901-14-6 (EPUB)
978-952-7074-02-2 (Amazon Kindle)

Eurooppalaisen kulttuurin käännekohtia esittelee keskeiset taiteen, tieteen, aatesuuntausten ja oppien kehitysvaiheet antiikin ajoista nykyaikaan. Tiivis tietopaketti avaa lukijalle nopeasti antiikin Kreikan ja Rooman kulttuurit, keskiajan Euroopan yhtenäiskulttuurin, uuden ajan murroksen ja tieteellisen maailmankuvan synnyn.

Euroopan kulttuuriperintö on tuhansien vuosien aikana kertynyttä pääomaa. Esimerkiksi demokratian juuret ulottuvat pitkälle historiaan, samoin kuin monet kuvataiteen, teatterin, kirjallisuuden, musiikin ja arkkitehtuurin suuntaukset. Tieteellisen maailmankuvan asteittainen leviäminen yliopistojen syntymisen mukana aloitti maailmassa uuden tietoon perustuvan kehitysvaiheen.

Kirjan runsas värikuvitus esittelee tekstin lomassa Euroopan historiallisia paikkoja, taideteoksia, arkkitehtuuria ja niiden tekijöitä. Jokainen eurooppalaisen ihmisen ja kulttuurin historiasta kiinnostunut löytää kirjasti vaivatta keskeiset Euroopan kehitykseen vaikuttaneet teemat.

Sisältö

1. Antiikin aika
2. Keskiajan yhtenäiskulttuuri
3. Uuden ajan murros
4. Itsevaltius, barokki ja rokokoo
5. Valistuksen ja vallankumousten aikakausi
6. Suurten aatteiden vuosisata
7. Nykyaika – kulttuurin pirstoutuminen


Facebooktwitterredditpinterestmail

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *


CAPTCHA Image