Äänilevy Suomessa (näyte Pekka Gronowin kirjasta 78 kierrosta minuutissa)

Joitakin vuosia sitten sain yllättäen käsiini pienen levykokoelman, joka oli kuulunut isoisäni isälle Gustav Gronowille. Levyt oli hankittu Hämeenlinnassa noin vuosina 1905–1910. Kaikki olivat Gramophone-merkkisiä, mukana oli sekä kotimaista että kansainvälistä ohjelmistoa.

Kotimaista ohjelmistoa edustivat muun muassa Armas Järnefeltin En drömmares sång till livet ja Erkki Melartinin O Herre. Molempien esittäjänä oli hovioopperalaulaja Hjalmar Frey. Suomenkielisiä levyjä oli vain yksi, Eino Rautavaaran tulkitsema Sibeliuksen Illalle, kääntöpuolella Otto Kotilaisen Kottarainen. Tämä on ymmärrettävää, sillä ruotsi oli Gustav Gronowin äidinkieli. Ruotsinkielistä ohjelmistoa täydensivät John Forsellin esittämä De begge grenadjärerna sekä August Svenssonin laulama La Paloma.

Kokoelmassa oli myös soitinmusiikkia, kuten alkusoitto oopperasta Trubaduuri englantilaisen Coldstream Guardsin soittokunnan esittämänä, Poloneesi Eugene Oneginista sekä Boccherinin Menuetti pienen salonkiyhtyeen esittämänä. Yllättävää oli, että levyjen joukossa oli myös osa englannin kielen äänilevykurssia.

Enää ei tiedetä, kuinka paljon levyjä kokoelmaan on alun perin kuulunut. Osa on saattanut särkyä tai muuten kadota. Se tiedetään, että suuret levykokoelmat olivat tähän aikaan harvinaisia. Joka tapauksessa kokoelma antaa viitteitä siitä, millaisia levyjä eläkkeellä oleva eversti ja muutkin suomalaiset kuuntelivat 1910-luvulla. Suomessa oli äänilevyn ensi vuosista alkaen saatavissa sekä kansainvälistä että kotimaista ohjelmistoa ja hallitseva merkki oli Gramophone.

Ensimmäiset suomalaiset levyt tehtiin Pietarisssa vuonna 1901. Niiden taustalla oli ilmeisesti Gramophonen pietarilainen edustaja, joka halusi laajentaa markkinoita lähialueille. Esiintyjänä oli M. A. Goltison, joka esitti tunnettuja suomalaisia lauluja hieman murtaen. Goltison oli Pietarissa vaikuttanut musiikkikriitikko ja laulaja, joka esiintyi muun muassa Tarton laulujuhlilla. Samassa levytystilaisuudessa hän äänitti myös valikoiman vironkielisiä lauluja.

Pian Goltisonin äänityksen jälkeen levyttämään kutsuttiin Mooses Putron johtama Pietarin suomalaisten kuoro. Pietarissa oli näihin aikoihin merkittävä suomenkielinen vähemmistö. Ei tiedetä, kuka on myynyt näitä levyjä Suomessa, mutta niitä on löytynyt muutama kappale.

Seuraavana vuonna suomalaisia levyjä tekivät maailmalla menestyneet oopperalaulajat, Aino Ackté Pariisissa ja Hjalmar Frey Pietarissa. Heidän ohjelmistonsa oli pääasiassa kansainvälistä, mutta mukana oli myös suomenkielisiä lauluja. Joko tuottaja ajatteli Suomen markkinoita, tai sitten paikalliselle yleisölle haluttiin antaa näytteitä laulajien kotimaasta.

Ensimmäinen levytystilaisuus Helsingissä järjestettiin vasta vuonna 1904, jolloin Gramophonen teknikko toi äänityslaitteet Suomeen. Äänitysten aikana tallennettiin kaikkiaan 96 kappaletta, joiden joukossa oli Pasi Jääskeläisen tulkitsemia kansanlauluja ja kupletteja, oopperalaulajien aarioita ja puhallinmusiikkia.

kuvitusta kirjaan Gronow / 78 kierrosta minuutissa

Gramophonen levytystilaisuus Helsingissä heinä–elokuussa 1909. Vasemmalta yhtiön paikallinen edustaja Otto Brandt, säestäjä Oskar Merikanto, oopperalaulaja Eino Rautavaara, äänittäjä Edmund J. Pearse ja tanskalainen edustaja Emil Hartkopp. Äänityslaitteet on piilotettu verhon taakse.

Tässä vaiheessa Gramophonen edustajana Suomessa toimi Otto Brandt, joka oli aikaisemmin tuonut maahan polkupyöriä. Kaupankäynnin näkökulmasta polkupyörien ja gramofonien yhdistelmä oli alkuvuosina tavallinen. Molemmat olivat mekaniikan tuntemusta vaativia kausituotteita, toista myytiin pääasiassa kesäisin, toista talvella. Otto Brandt oli jo järjestänyt Helsingissä useita julkisia gramofonikonsertteja, aluksi tosin ulkomaisen ohjelmiston varassa, ja pian hän avasi edustavan gramofoniliikkeen Helsinkiin Aleksanterinkadun ja Mikonkadun kulmaan. Tämän jälkeen uusia suomalaisia levyjä julkaistiin vuosittain. Ohjelmistossa painottuivat vahvasti ajan tunnetuimmat suomalaiset oopperalaulajat. Esitykset olivat sekä suomen- että ruotsinkielisiä.

Vuonna 1910 Gramophonen edustus siirtyi Fazerin Musiikkikaupalle, sillä pääyhtiö ei ollut tyytyväinen suomalaisen edustajan saavuttamiin tuloksiin. Fazerin myötävaikutuksella toimintaa laajennettiin ja levyttämään kutsuttiin uusia kykyjä, kuten kuplettilaulajat J. Alfred Tanner ja Iivari Kainulainen. Ohjelmiston keveneminen ei välttämättä ollut vain Fazerin ansiota, taustalla oli myös suomalaisessa musiikkielämässä tapahtunut murros. Modernin suomenkielisen huumorilaulun isä Alfred Tanner oli tehnyt läpimurtonsa Helsingin Kluuvikadulla sijainneessa elokuvateatteri Helikonissa vuonna 1910.

Edellinen Kirjan tietosivu Seuraava

Facebooktwitterredditpinterestmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *