Kesän 2018 kirjatapahtumat maassa, jossa vieraiden mielestä asuu rehellinen heimo

Kesä on Suomessa festivaalien ja tapahtumien aikaa, sillä myös pienet kunnat saavat lomailijoita vieraikseen ja kävijöitä tapahtumiin. Myös kirja-aiheisia tapahtumia on monenlaisia parhaaseen loma-aikaan. Tässä kesän 2018 kirjatapahtumat.
kirjamessut, kirjatarjontaa
Kesä on toki monelle alkanut aikaisemmin kuin juhannuksena, mutta kirjatapahtumien kalenterimme alkaa joka tapauksessa siitä. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että vuoden … Lue lisää

Kirjoihin perustuvien pelien, elokuvien ja TV-sarjojen suosio on vankkaa

Elokuvat, televisiosarjat ja pelit tarjoavat kaikki todella voimakkaita elämyksiä, jotka kuljettavat meidät kaukaisiin paikkoihin ja mahdollistavat astumisen kuvitteellisiin maailmoihin. Ei kuitenkaan ole kovinkaan kauaa siitä kun viihdeteknologian sijaan todellisuutta saattoi paeta vain kirjoja lukemalla. Kirjat ovat edelleen valtavan suosittua ajanviihdettä, mutta nyt raja kirjallisuuden ja viihdeteknologian rajalla muuttuu jatkuvasti yhä … Lue lisää

Nyt voisi olla hyvä syy käydä Qatarissa: kirjasto on taas kerran uuden arkkitehtuurin ihme

Qatar sijaitsee pienellä niemellä Persianlahden rannalla, jossa tämäkin pieni arabivaltio on vaurastunut öljyllä ja kaasulla. Suhteet naapurimaihin ovat viime vuosina olleet kehnot, ja asehankinnat vaatineet rahaa, mutta sekään ei ole estänyt Qataria rakentamasta mahtavaa kansallista kirjastoa.

Qatar, Doha kirjasto. Kuva Arend Kuester.
Uusi kirjasto, Qatar National Library (QNL), avattiin 16.4.2018 Dohan kaupungissa. Rakennuksen on suunnitellut Hollannista … Lue lisää

E-lukijat muuttavat lukutottumuksia

Sähköinen lukulaite on kuin kirjasto pienoiskoossa.

Älypuhelimet ja tabletit ovat vuosien saatossa totuttaneet kuluttajat etsimään tietoa liikkeellä ollessaan ja samalla lukemaan. Uutiset, artikkelit ja blogit luetaan silloin kun siihen löytyy sopiva hetki. Paikka lukemiseen voi yhtä hyvin olla kotisohva, bussipysäkki tai hiekkaranta lomakohteessa. Tavallisilla mobiililaitteilla kirjojen lukeminen kuluttaa kuitenkin … Lue lisää

Internetin kautta Suomessa toimivat elokuva- ja urheilukanavat vertailussa

Yhdysvaltalainen Netflix ja Pariisissa päämajaansa pitävä Eurosport ovat olleet uranuurtajia Suomeen internetin kautta tarjottujen elokuvien ja urheilun kanssa. Konsepti on yksinkertainen: kuukausimaksua vastaan saat katsoa ohjelmapalvelun lähettämää suoraa lähetystä tai siellä tarjolla olevia elokuvia ja tv-sarjoja. Muutamassa vuodessa näiden suoratoistopalvelujen valikoima on kuitenkin kasvanut niin valtavasti, että on aika tehdä … Lue lisää

Kobo Clara HD lukulaite säätää näytön valaisua nukkumaanmenon mukaan

E-kirjakauppa Kobo on kirjojen lisäksi markkinoinut jo useita laadukkaiksi arvioituja e-kirjojen lukulaitteita. Japanilaisen Rakuten-suuryhtiön omistukseen siirtynyt Kobo tarjoaa veden- ja hiekan kestäviä laitteita ja myös hieman suuremmalla näytöllä varustettuja lukulaitteita. Kobo Clara HD on kuuden tuuman tarkalla E ink näytöllä toimiva laite, jonka erikoisuus on nukkumaanmenoajan mukaan säätyvä näytön valaistus.… Lue lisää

Elektroninen urheilu on kasvattanut huimasti suosiotaan, mutta mitä se oikein on?

Kaikkein yksinkertaisimmillaan elektronisessa urheilussa (englanniksi esports) on kyse digitaalisen median mukanaan tuomien pelien parissa kilpailemisesta jopa ammattilaistasolla. Pelattavat pelit ovat käytännössä aina videopelejä. Mitä suurempi pelaajakunta pelillä on, sitä kovatasoisempia ovat kilpailut.

Etenkään asiaan perehtymättömän ei välttämättä ole helppo ymmärtää elektronista urheilua, eikä sitä aina mielletäkään urheiluksi kuten perinteisiä … Lue lisää

Bill Gatesin kirjasuositukset kesälomille luettavaksi

Moni kirjojen ystävä on jo talven mittaan kasannut pinoa kirjoista, jotka on tarkoitus lukea kesälomalla. Olipa mökki-, kaupunki-, vuoristo- tai rantaloma, niin monessakin välissä jää aikaa syventyä oikein kunnolla lukemaan. Kokeneet matkailevat kirjoittajamme suosittelevat pakkaamaan kaikki luettava lukulaitteeseen tai muuhun mobiililaitteeseen, jotta tarvittava kirjasto kulkee kevyesti mukana.

Microsoft-yhtiön perustaja Bill … Lue lisää

James Bond –kirjat vievät matkoille maailman kasinoihin

James Bond, eli Britannian tiedustelutoiminnon MI6:n salainen agentti 007 on varmasti yksi maailman tunnetuimmista hahmoista. Moni tuntee hänet lukuisista elokuvista, joita on tuotettu jo usean vuosikymmenen ajan, mutta mies syntyi alun perin romaanin sankariksi. Hänet loi brittiläinen kirjailija Ian Fleming, joka julkaisi ensimmäisen James Bond -sarjan kirjansa Casino Royale vuonna … Lue lisää

Äänikirjojen ja e-kirjojen tilauspalvelulta Storytel Reader -lukulaite

Äänikirjojen ja e-kirjojen kuukausimaksullinen tilauspalvelu Storytel ryhtyy markkinoimaan lukulaitetta. Reader -nimellä kulkeva tuote on kuuden tuuman mustavalkoisella kosketusnäytöllä varustettu laite, jossa on myös langaton internet-yhteys (Wi-Fi). Lukulaite osaa ladata omalta Storytel-tililtä kirjat luettavaksi siten, että luettaessa ei enää nettiyhteyttä tarvita.
Storytel Reader e-kirjojen lukulaite
(Erikoinen ratkaisu tässä lukulaitteessa on se, että sillä ei voi … Lue lisää