Äänikirjojen tuotanto voi mullistua nopeammin kuin moni osasi odottaa

lentokoneessa kuuntelee podcast, äänikirja musiikki. kuva daniel mccullough.
Kuva Daniel Mccullough.

Päivitetty 2023-01-06: myös Apple on julkaissut AI-teknologialla tuotettuja äänikirjoja.
Äänikirjojen tuotanto on astumassa uuteen aikakauteen nopeammin kuin osasimme odottaa. Tietokoneen tuottama ihmisäänen jäljitelmä on jo nyt sillä tasolla, että teknologiaa voi käyttää esimerkiksi kokonaisen kirjan lukemiseen. Jokainen on joskus kuullut konemaisen äänen lukevan tekstiä, mutta harva ihminen … Lue lisää

Suosittuja suomalaisia podcast-ohjelmia vuonna 2022

nainen ja mies podcast mikrofonien äärellä. kuva sebastian pandelache
Kuva Sebastian Pandelache.

Digitaalisen median maailmassa vuosi 2022 saattaa jäädä historiaan Tiktok-videopalvelun suurena läpimurtona ja Twitter-yhtiön omistusjärjestelynä, jonka tuloksena miljoonat ihmiset siirtyivät fediverse-viestintäpalveluihin. Muutaman viime vuoden aikana kuitenkin äänikirjojen ja podcast-ohjelmien suosio on kasvanut vahvasti, eikä kasvun kattoa ole suinkaan saavutettu. Mistä aloittaa podcast-ohjelmien kuuntelu kun valikoimaa on jo … Lue lisää

Ruotsalainen Axiell ryhtyy tuottamaan äänikirjoja ja käännöskirjoja tekoälyn avulla

nainen ja kuulokkeet

Tekoälyn hyväksikäyttö kirja-alalla ei ole tulevaisuutta, vaan se on aivan konkreettisesti tämän päivän teknologiaa. Ruotsalainen e-kirjojen ja äänikirjojen jakeluyhtiö Axiell Media on päättänyt ottaa tekoälyn avuksi kirjojen käännöksiin ja äänikirjojen tuotantoon. Teknologian Axiell saa käyttöönsä Reedz AB:lta, joka on erikoistunut nimenomaan tekoälyn soveltamiseen käännöksiin ja äänikirjoihin.

Reedzin tekoäly osaa jo … Lue lisää

Kompakti e-kirjojen lukulaite Kobo Clara 2E

kobo clara 2e lukulaite

E-kirjojen lukulaitteet ovat hiljalleen kasvamassa hieman suuremmiksi ja saamassa äänikirjojen kuunteluominaisuuksia, mutta Kobon uusi laite Clara 2E pitäytyy pienehkössä kuuden tuuman näyttökoossa ja jättää äänentoiston ulkoisille laitteille. Se tarkoittaa joidenkin puhelinten olevan suurempia kuin tämä lukulaite, mutta mittasuhteet pituuden ja leveyden kohdalla ovat toki erilaiset.

Clara 2E -tuotteessa Kobo on … Lue lisää

Uusi äänikirjapalvelu Podimo investoi omiin podcast-ohjelmiin

podimo äänikirjat ja podcastit

Äänikirjojen ystäville on tullut lisää valinnanvaraa kuukausimaksullisen Podimo-palvelun aloitettua Suomessa. Podimon valikoimissa on suomenkielisten äänikirjojen lisäksi podcast-ohjelmia, joihin yhtiö investoi hankkimalla ohjelmia yksinoikeudella.

Podimo aloitti Tanskassa vuonna 2019 podcast-palveluna, josta se on laajentanut äänikirjoihin. Tällä hetkellä paikallisilla kielilä toimivia palveluita on toiminnassa Tanskan lisäksi Norjassa, Saksassa, Espanjassa, Latinalaisessa Amerikassa ja … Lue lisää

Äänikirjakauppojen kilpailu kiihtyy kun Spotify laajentaa valikoimaansa

spotify näytöm kuva

Päivitys 21.9.2022: Spotifyn äänikirjat saatavilla Yhdysvalloissa. Äänikirjat ovat olleet kirja-alan menestystarina parin viime vuoden aikana. Yhdysvalloissa markkinaa hallitsee Amazonin Audible ja Euroopassa Ruotsista lähtöisin olevat Storytel, BookBeat ja Nextory. Vuoden 2022 aikana kauppojen kilpailuasetelma tulee muuttumaan sillä musiikkipalvelu Spotify on ostanut (kauppa on hyväksytty kesäkuussa 2022) äänikirjoihin … Lue lisää

Mikä on ympäristöystävällisin tapa lukea kirja?

e-kirjojen lukulaite Bebook ja paperikirjoja auringonvalossa

Jotakuinkin 10 vuotta sitten arvioitiin ensimmäisiä kertoja e-kirjojen ympäristöystävällisyyttä verrattuna painettuihin kirjoihin. Silloin päädyttiin tulokseen, jossa lukulaitteen valmistamiseen käytetyt luonnonvarat olisivat maksaneet itsensä takaisin 10-20 luetun e-kirjan jälkeen (siis verrattuna painetun kirjan kuluttamiin luonnonvaroihin), jonka jälkeen sähköiset kirjat ovat edullisempia ympäristölle. Ollaanko tästä yleisesti vielä samaa mieltä? Katsotaan tuoreita tutkimuksia.… Lue lisää

Vesitiiviit e-kirjojen lukulaitteet vuonna 2022

kobo lukulaite

Joskus vain on hetki, jolloin kirjoja on mukava viedä paikkaan missä lotrataan veden kanssa, kuten rannalle tai uima-altaalle. Vesitiiviitä e-kirjojen lukulaitteita on olemassa, ja joitakin malleja on saatavilla myös Suomessa. Äänikirjoja puolestaan kuunnellaan usein puhelimella, joten katsotaan myös muutama suosittu vedenpitävä puhelin kirjojen kuuntelijoille.

Vesitiiviit laitteet kestävät metrin syvyisen veden … Lue lisää

Lukulaite PocketBook Era on tarkoitettu myös äänikirjojen kuunteluun

pocketbook era lukulaite ja äänikirjojen kuuntelu

Jo vuosia monet e-kirjojen lukulaitteiden valmistajat ovat säästäneet hieman komponenteissa jättämällä kaiuttimen ja kuulokeliittimen pois tuotteista. Äänikirjojen suosion vahva kasvu näyttää nyt kuitenkin vaikuttavan lukulaitteisiinkin. PocketBook on päättänyt vastata siihen tuomalla markkinoille 7 tuuman näytöllä varustetun PocketBook Era -lukulaitteen. Siinä on mukana kaiuttimet, tekstin ääneen lukemisominaisuus, ja audion voi vielä … Lue lisää

Yllätystulos? Nuoret miehet ovat äänikirjojen ahkerimpia kuuntelijoita

nuori mies kuuntelee kuulokkeilla

Ruotsissa Bibliotekshögskolanin tutkija Elisa Tattersall Wallin sai käsiinsä BookBeat-äänikirjapalvelun tilastoja, ja yllättyi saamistaan tiedoista. Hän aloitti tutkimuksena laittamalla käyttäjä- ja käyttötilastoja järjestykseen vuosilta 2017 ja 2018. Suuri yllätys oli havaita nuorten 18-20 vuotiaiden miesten olleen kaikkein innokkaimpia äänikirjojen kuuntelijoita.

Nuoret miehet käyttivät keskimäärin yhden tunnin ja 40 minuuttia joka … Lue lisää