Tag Archives: kirjamessut

Maailman paras kirjakauppa on Uppsalassa Ruotsissa

2018-04-27

Lontoon kirjamessuilla huhtikuussa 2018 on jaettu palkintoja parhaille kansainvälisille kirja-alan toimijoille ja tuotteille (The London Book Fair International Excellence Awards). Parhaan kirjakaupan palkinnon sai Ruotsissa Uppsalan pienessä, mutta upeassa kaupungissa toimiva The English Bookshop.
Uppsala, English Bookshop kirjakaupan näyteikkuna
Kuten nimestä voi päätellä, Uppsalan The English Bookshop on erikoistunut englanninkielisiin kirjoihin. Pienessä kaupungissa riittää myös englanninkielisiä asiakkaita, sillä kyseessä on maineikas, historiallinen yliopistopaikkakunta, jossa myös vierailee turisteja.

Vuoden kirjakaupaksi valintaa Lontoon kirjamessujen tuomarit perustelivat seuraavasti: “kirjakauppa näytti monipuolisen palvelukykynsä, jolla se on ansainnut asiakkaidensa täyden luottamuksen”.
Ruotsi, Uppsala. Kirjakauppa English Bookstore
Muita vuoden paras –palkintoja saaneita olivat esimerkiksi:
– Vuoden kirjasto: Latvian Kansalliskirjasto Riikan kaupungissa. Kirjasto saavuttaa 100 vuoden rajapyykin ensi vuonna. Tuomarit totesivat kirjaston olevan Latvian kansallisen heräämisen ja identiteetin symboli.
– Vuoden äänikirjakustantaja: Penguin Random House. Tuomarit kehuivat kustantajan löytäneen hyviä lukijaääniä ja pitivät kustantajan kunnianhimoisia tavoitteita äänikirjoissa hyvinä.

Miten paras kirjakauppa voi löytyä ruotsalaisesta pikkukaupungista kun Lontoossa on tunnetusti aivan mahtavia kirjakauppoja? Nämä palkinnot jaetaan nimenomaan Britannian ulkopuolella oleville toimijoille, siksi Lontoon kaupat eivät ole edes mukana ehdokkaina.

Kaikki palkintokategoriat ja niihin ehdolla olleet on listattu Lontoon kirjamessujen sivuilla.

Ruotsissa kehitetty ja koeteltu Adlibris Letto e-kirjojen lukulaite nyt myös Suomessa

2015-10-22

Kirjamessuilla on aina monenlaista tarjontaa: alan ammattilaiset ostavat ja myyvät oikeuksia, ja kirjojen ystävät etsivät kirjapinojen keskeltä hyviä tarjouksia. Vuoden 2015 Helsingin kirjamessuilla on entistä enemmän tarjontaa myös sähköisen kirjallisuuden ystäville. Kaikille niille lukijoille, jotka eivät vielä ole ottaneet sitä ensimmäistä askelta e-kirjojen maailmaan, kirjamessuilla on 22-25.10.2015 hyvä tilaisuus ottaa se askel ja tarttua esimerkiksi Adlibris Letto -tarjouspakettiin.
adlibris Letto lukulaite myyjät Helsingin kirjamessuilla 2015
Letto on e-kirjojen lukulaite, jota Ruotsin Adlibris on kehitellyt valmiiksi ja myynyt jo vuosia ruotsalaisille asiakkailleen. Nyt sama laite saadaan Suomeen. Letto poikkeaa muista Suomessa saatavissa olevista lukulaitteista siinä, että tästä laitteesta on suora yhteys kirjakauppaan. Lukulaitteen avulla voi siis langattoman internet-yhteyden kautta astella sisään kirjakauppaan, valita haluamansa kirjan ja maksaa sen, jonka jälkeen kirja ilmestyy lukulaitteen näytölle.
adlibris letto lukulaite, suora yhteys kauppaan, valaistu näyttö adlibris letto e-kirjojen lukulaite
Letto-lukulaitteessa on itsevalaiseva näyttö, joten kirjoja voi lukea myös syksyn ja talven pimeydessä missä tahansa säätämällä vain näytön kirkkauden sopivaksi. Lukulaitetta ohjataan kosketusnäytöltä, vaikka sivua voi kääntää myös painamalla laitteen sivussa olevaa nappulaa.

Myös Klaava Median julkaisemat e-kirjat ovat saatavilla Letto-lukulaitteelle.
adlibris Letto kirjamessut 2015 standi

Turun kirjamessut 2-4.10.2015, jossa teemoina Ruotsi, Kustavi ja Saamenmaa

2015-10-01

Turun messukeskuksessa järjestetään 2.-4.10.2015 vuosittaiset kirjamessut, jonne tänä vuonna on kutsuttu kirjailijoita esiintymään erityisesti Ruotsista, Lapista ja Turun saariston Kustavista. Suuret Göteborgin kirjamessut ovat juuri ohi, mutta Ruotsista on saatu nimekkäitä kirjailijoita Turkuun, mm. David Lagercrantz.
turun kirjamessut, yleisöä päälavan tilaisuudessa
Suomalaisten ja saamelaisten kirjailijoiden lisäksi Ruotsista messuille saapuvat Lena Andersson, Stefan Ahnhem, Mikael Bergstrand, Mikael Bergstrand, Kerstin Ekman, Sara B. Elfgren ja Mats Strandberg, Horace Engdahl, Lin Hallberg , David Lagercrantz , Anna Lihammer, Herman Lindqvist, Håkan Nesser, Kristina Ohlsson, Linda Olsson, Johan Theorin ja Bea Uusma. Kustantaja Eva Bonnier on myös tulossa messuille.

David Lagercrantzilta luultavasti kysellään hänen uusimmasta kirjastaan, joka on neljäs osa Stieg Larssonin kirjoittaman kolmen Lisbeth Salander –kirjan jatkoksi, mutta toivottavasti kirjailijalta kysytään myös hänen työtavoistaan ja perusteluja miksi hän keksi itse Zlatanin sanomiset jalkapalloilijan elämäkertaan.

Kaikki kirjailijat, kääntäjät ja juontajat, jotka puhuvat messuilla löydät tältä sivulta.

Messut ovat Turun messukeskuksessa avoinna lokakuun 2. ja 3. päivä klo 10-18.00 ja 4. päivä 10-17.00. Samaan aikaan, samassa messukompleksissa pidettäville ruoka- ja viinimessuille pääsee kirjamessujen lipulla.