Tag Archives: Type & Tell

Bonnierin omakustannepalvelu Type & Tell siirtyy Adlibris-verkkokaupalle

2018-07-05

Bonnierin omistama, pääasiassa Ruotsissa enää toimiva kirjailijoille tarkoitettu omakustannepalvelu Type & Tell siirtyy Adlibris-verkkokirjakaupalle. Koska Bonnier omistaa myös Adlibriksen, konsernin sisäinen siirto tehdään 1.9.2018.
kirjamessut, kirjoja pinossa
Bonnier avasi vahvan julkisuuden myötä Type & Tell omakustannepalvelun kirjailijoille vuonna 2015. Itsenäisen startup-yrityksen tapaan toiminut palvelu laajensi Ruotsista nopeasti myös muihin maihin, kuten Britanniaan ja Suomeen. Kaikki ei sujunut suunnitelmien mukaan, ja esimerkiksi Suomen Type & Tell palvelut ja kauppa laitettiin kiinni loppuvuodesta 2017.

Type & Tell –konseptina on alusta pitäen ollut tarjota korvausta vastaan ammattimaisia taitto-, kansikuva- ja muita palveluita. Kirjailija on valinnut ja maksanut painosmäärän, jonka Type & Tell on toimittanut myyntikanaviinsa jakeluun.

Nähtäväksi jää, aktivoituuko Type & Tell Suomessa uudelleen Adlibriksen omistuksessa.

Adlibriksen mukaan jo yksi kahdeksasta Ruotsissa julkaistusta nimikkeestä oli omakustanne vuonna 2017. Type & Tell kertoo saaneensa 5000 halukasta kirjailijaa rekisteröitymään palveluunsa. Luku on itse asiassa suuri, jos sitä vertaa esimerkiksi Suomessa vuonna 2017 julkaistujen nimikkeiden määrään. Suurten ja keskisuurten kustantajien kautta Suomessa julkaistiin 3481 yleisen kirjallisuuden nimikettä (Kustannusyhdistyksen tilasto).

Omakustannepalvelun ja oman Letto e-kirjojen lukulaitteen myötä sivustakatselija saattaisi ajatella Adlibriksen olevan kuin Pohjoismaiden Amazon. Ruotsissa Adlibris-verkkokauppa tarjoaakin elektroniikkaa, ruokaa ja juomaa, leluja, terveystuotteita, kauneudenhoitotuotteita ja paljon muuta ostettavaa.

Ruotsissa pidetään selvänä Amazonin avaavan Pohjoismaiden putiikin syksyyn 2018 mennessä. Yle on kysellyt Amazonilta asiaa, mutta niukkasanainen yhtiö ei kerro aikatauluaan julkisesti.

Bonnier avasi Ruotsissa kirjailijoille Type & Tell omakustannepalvelun

2015-09-07

E-kirjojen myötä teoksen julkaiseminen omakustanteena on etenkin suurilla englanninkielisillä markkinoilla yleistynyt. Samalla kuitenkin painotekniikka on jatkuvasti kehittynyt, madaltaen vähimmäispainosmäärien kokoa ja hintaa. Ruotsista maailman suurten mediakonsernien joukkoon kasvanut Bonnier avasi syyskuun 2015 alussa Type & Tell kirjojen omakustannepalvelun, jonka painopiste on painetuissa kirjoissa ja kirjailijoille tarjottavassa laajassa palveluvalikoimassa.
type and tell omakustannekirja, layout
Lähtökohtana Type & Tell –palvelussa on, että kirjailija taittaa kirjoittamansa teoksen palvelun omalla ohjelmistolla. Teksti kopioidaan työkaluun, jonka jälkeen kirjailija tekee taittajan työt. Taitetun kirjan Type & Tell hoitaa sitten teknisesti valmiiksi painoa varten.

Viimeistään tässä vaiheessa kirjailijan on valittava minkä omakustannepaketin hän tilaa ja mitä lisäpalveluja mahdollisesti tarvitsee. Paketit ovat:
– Basic, jolla saa ainoastaan painovalmiin kirjatiedoston.
– Some, joka sisältää kirjan jakelun.
– More, joka sisältää sekä jakelun että markkinointitoimenpiteitä.

Kirjan painatus maksaa kaikissa vaihtoehdoissa erikseen, sillä kirjailija itse päättää tilaamansa painoserän määrän.
type & tell, omakustanne, hinnat

Type & Tell lupaa painaa kirjaerän 7 päivässä, jonka jälkeen erä toimitetaan kirjailijalle (tai se menee jakeluun jos sellainen on tilattu). Sen lisäksi, että kirjailija maksaa kirjan painatuksen ja palvelumaksut, omakustannepalvelu ottaa 20% siivun myytyjen kirjojen hinnasta. Tämän 20% Type&Tell ottaa hinnasta, jonka kirjakaupat tuotteesta maksavat.

Pakettien lisäksi Type&Tell tarjoaa joukon valmiiksi hinnoiteltuja hyödyllisiä palveluita, kuten:
– Kansikuvan suunnittelun ja toteutuksen.
– Kirjan arviointikappaleiden lähetys medialle.
– Kirjan arviointikappaleiden lähetys kirjastoille.

Koska Type & Tell tarjoaa myös kirjojen jakelupalvelun, löytyvät omakustannekirjat ainakin Bonnierin omistamasta Adlibris-verkkokirjakaupasta. Adlibris-kauppaan on suunnitteilla oma osastonsa Type&Tell –kirjoille. Sitäkin laajempaan jakeluun kirjat pääsevät Ruotsin Bokinfo-järjestelmän kautta (aikaisemmin Bokrondellen).

Suomessakin omakustannepalveluita on tarjolla, mutta niin laajaan palveluvalikoimaan kuin Type & Tell ei taida moni suomalainen omakustannepalvelu yltää. Suomessa ja muualla Euroopassa toimiva BoD on kustantajista riippumaton yritys, jolla on saman tyyppinen palveluvalikoima kuin Type&Tell-palvelulla.
——————————-
Artikkelia päivitetty 17.9.2015