Mikä on suomalainen tapa toimia? Yhdysvalloista lähtöisin oleva kirjailija kertoo senkin Suomi-kirjassaan

Kirjailija, toimittaja Russell Snyder muutti Kaliforniasta Suomeen vuonna 1982. Hän viettänyt maassa jo reilut 30 vuotta tutkien kulttuuria, paikkoja ja nauttien suomalaisesta elämänmenosta. Lukuisat retket ovat vieneet hänet Suomen jokaiseen nurkkaan, mutta pitkään Helsingissä asuneena hän on löytänyt nimenomaan pääkaupungista runsaasti suomalaisia kokemuksia. ”Suomi on hieno maa sekä vierailla että … Lue lisää

Vuonna 2017 saatavilla olevat suurikokoiset e-kirjojen lukulaitteet

E-kirjojen lukulaitteiden (mustavalkonäytöllä varustettujen) yleisin ruudun koko on kuusi tuumaa. Se on kätevän pieni, pokkarin kokoinen mutta pokkaria ohuempi vimpain, joka kulkee mukana vaikka takin taskussa. Nopea kirjan lukija huomaa kuitenkin napsuttelevansa seuraavaa sivua esiin melko taajaan. Suurempiakin lukulaitteita on – tässä mallit, joita maailmalla oli saatavilla alkuvuodesta 2017.

Kobo

Lue lisää

Kirjastojen odotetaan mullistuvan seuraavien vuosikymmenten aikana

Ennen vanhaan kirjastot olivat paikkoja, joista kuka tahansa saattoi tulla hakemaan sivistystä, etsimään vastauksia tai kertaamaan jo aiemmin opittuja knoppitietoja. Mutta millaisia ovat tulevaisuuden kirjastot?
Haifa library in 1970sKuva: Wikimedia Commons.
Kirjastot eivät ole menossa mihinkään, mutta tulevaisuudessa niiden on kuitenkin vastattava täysin erilaisiin kävijöiden tarpeisiin. Nykypäivän todellisuutta kun on se, että … Lue lisää

Miten olisi loma Walesissa upeassa vanhassa kirjastossa?

Vanhoissa kirjastoissa on usein vahva turvan ja totuuden ilmapiiri. Ne ovat kuin pieniä selkeitä omia maailmojaan suuren monimutkaisen todellisen maailman sisällä. Tämän lisäksi vanhat kirjastot tapaavat olla kauniita katsella ja miellyttäviä viettää aikaa. Ehkä juuri siksi Gladstone’s Library Walesissa on keksinyt uuden vetonaulan: kirjastossa voi viettää yön kuten hotellihuoneessa.

Gladstone’s Lue lisää

Kirja Suomen historian käännekohtia ulottuu nyt itsenäisyyden juhlavuoteen asti

Kirja Suomen historian käännekohtia on tiivis lukupaketti ajasta ennen Suomen itsenäisyyttä ja itsenäisyyden ajalta. Kirjasta voi nopeasti lukea pääkohdat kansakunnan vaiheista, ja juuri se on saattanut tehdä siitä suositun e-kirjana. Vuonna 2017 itsenäisen Suomen täyttäessä 100 vuotta, tieto- ja oppikirjailija Soile Varis on päivittänyt kirjansa aina tähän vuoteen asti.
Suomen historian käännekohtia -kirjan kansikuva
Paitsi … Lue lisää

101 merkittävää kotimaista kaunokirjallista teosta e-kirjoina

Vuonna 2017 100 vuotta täyttävä Suomi juhlii monin tavoin merkkipäiväänsä. Kirjoja arvostavalle kansakunnalle erinomainen näyte 100 vuoden kirjallisesta kehityksestä on tarjota jokaiselta itsenäisyyden vuodelta yksi teos luettavaksi.
suomi 100 vuotta, 101 kaunokirjaa
E-kirjojen aikakaudella lukijan ei tarvitse edes lukunurkkauksestaan tai aurinkotuolistaan nousta ylös, vaan haluamansa teoksen voi ladata tabletiin, puhelimeen tai tietokoneelle.

Tarjolla on ainoastaan … Lue lisää

Katukirjastosta luettavaa vaikka etelän aurinkorannalle

Suomessa ja monessa muussa maassa uudet kirjastot ovat usein oman aikakautensa arkkitehtuurin taidonnäytteitä, joilla osoitetaan kansakunnan vaurautta ja elinvoimaa. Hyvä niin, sillä hienot kirjastot myös inspiroivat kansalaisia. Koska todella upeita isoja kirjastoja on vain suurissa kaupungeissa, muualla tyydytään lähellä maata olevaan arkkitehtuuriin, tai monessa tapauksessa kansalaiset tarttuvat itse toimeen, ja … Lue lisää

Top 10 ristiretkien aikaista linnaa Euroopassa

Matkoilla käydään usein tutustumassa monenlaisiin linnoihin tarkemmin pohtimatta mihin tarkoitukseen rakennus on alun perin suunniteltu. On ylhäisön linnoja edustus- ja asuinkäyttöön, kirkkoja suojaamaan tehtyjä rakennuksia, ja puolustustarkoitukseen rakennettuja linnoituksia. Ristiretkien aikoihin moni linna tehtiin suojaksi. Ristiretkien aikaisista rakennuksista laajan teoksen kirjoittanut Jari Hyvärinen kokosi meille top 10 –listan aikakaudelta Euroopassa … Lue lisää

Historia opettaa: milloin käskyjä ei pidä totella

Jokainen varmaan on joskus ollut tekemisissä työyhteisön kanssa, jossa toimenkuvat ovat enemmän tai vähemmän joustavia. Pekalla, Villellä, Kallella ja Jussilla on kevyesti töitä, mutta mukavasti palkkaa.

Kuinka ollakaan, Johtaja Timon tiimiin kuuluva Kalle on hänelle sukua, Ville opiskelukaveri, Jussi urheilukaveri ja Pekka osaa tuoda itseään sopivasti esille. Julkisella sektorilla sopiva … Lue lisää

Tarjoushintaan kirja toimintaelokuvien ja videokuvauksen ystäville

Toimintakohtaukset elokuvissa ovat usein näyttäviä ja vauhdikkaita, mutta niiden tekeminen on pitkän suunnittelun ja harjoittelun tulos. Stuntnäyttelijät, kuten H-P Virkki ovat tämän erityisalan ammattilaisia. Kirjassaan Action! Virkki avaa stunt-kohtausten salaperäistä maailmaa elokuvan ystäville, mutta varsinkin nuorille lukijoille mielenkiintoisia lukuja kirjassa ovat vinkit toimintakohtausten, esimerkiksi skeittalun, parkourin tai pyöräilyn kuvaamiseen.
Action, H-P Virkki, kirjan kansikuva
Erityiseksi … Lue lisää