Miten kirjoittaa kirja, jonka voi lukea Instagram-valokuvapalvelussa

Koska kaikki ovat Instagramissa, pitäisikö kirjailijoidenkin olla Instagramissa? Kirjojensa kera, tietenkin. Moni kustantaja on löytänyt sosiaalisen median ja Instagramin markkinointimahdollisuudet, mutta kuinka moni on julkaissut kirjan tässä selfie-palvelussa? Jason Sperling, joka on mainostoimiston luova johtaja päätti kirjoittaa ja julkaista kirjan nimenomaan Instagramissa. Näin hän sen toteutti.

Jason Sperling suunnitteli ja … Lue lisää

Bonnier avaa kansainvälisen e-kirjojen lukuaikapalvelun syksyllä 2015

Ruotsalainen mediakonserni Bonnier kehittää kiivaasti kirjaliiketoimintaansa. Äskettäin julkistetun Stockmannin omistaman Akateemisen kirjakaupan oston lisäksi Bonnier ehti pian sen jälkeen ilmoittamaan uudesta kirjoja koskevasta liiketoiminnasta. Syksyn 2015 aikana Bonnier avaa kansainvälisen e-kirjojen lukuaikapalvelun.

Bonnier Booksin toimitusjohtaja Jacob Dalborg kertoi, että yhtiöllä on jo työstetty teknologia ja malli tilauspohjaisen e-kirjojen lukupalvelun avaamiseksi. … Lue lisää

Maailmanlaajuisten kirjamarkkinoiden odotetaan kasvavan lähivuosina vakaasti

Siinä missä Suomessa murehditaan vuosikausien ajan vakaasti laskenutta kirjamyyntiä ja instituutioiksi muodostuneiden hienojen kirjakauppojen omistuksen siirtymistä ulkomaille, maailmanlaajuisesti kirjabisnes on kasvuala. Konsulttiyhtiö PWC arvioi koko kirja-alan keskimääräisen vuosittaisen kasvun olevan 1,3 prosenttia vuoteen 2019 asti. Kasvu on yksinomaan e-kirjojen myynnin voimakkaan lisääntymisen ansiota, sillä painettujen kirjojen myynti laskee.

PWC on … Lue lisää

Viisi tapaa hioa pelistrategiaa netissä

Harjoittele leikkirahalla

Vaikka olisit jo päättänyt pelaavasi pokeria oikeasta rahasta, ei kannata heti yrittää iskeä kultasuoneen ja lähteä taskut täynnä rahaa kokeneempien pelaajien seuraan. Harjoitteleminen muita pelaajia vastaan leikkirahasta on todella palkitsevaa ja tarjoaa paljon käytännön oppia. Myös esim. videoista ja kirjoista voi oppia paljon, mutta niissä et itse pääse … Lue lisää

Suomalaiset kansainvälisen vertailun kärjessä verkkouutisten käytössä

Suomalaiset ovat kansainvälisessä vertailussa siirtyneet muita maita nopeammin verkossa julkaistavien uutisten lukijoiksi. Uutisten seuraajan iällä on kuitenkin väliä, sillä tärkeimmän uutisvälineen – televisio vai verkko – ikäkeskiarvo kulkee suunnilleen 45 ikävuoden kohdalla. Suomalaiset ovat kaikesta huolimatta muita maita innokkaimpia edelleen maksamaan uutisista.

Tutkimustiedot on julkaissut Reuters Institute for the Study … Lue lisää

Ruotsissa kampanjoidaan e-kirjan ja p-kirjan tasavertaisen verokohtelun puolesta

Maailma muuttuu, mutta verot ovat ikuisia. Kun jokin verotaso on kerran saavutettu, on sen alentaminen vaikeaa. Tämän ovat huomanneet kaikissa EU-maissa e-kirjoilla liiketoimintaa tekevät yhtiöt. Nyt Ruotsissa on käynnistetty kampanja, jolla pyritään saamaan painettujen ja sähköisten kirjojen arvonlisävero samalle tasolle – mielellään paperikirjojen alhaiselle tasolle.

Verokampanjan aloitteen tekijä on Ruotsin … Lue lisää

Lue kirjoja ilmaiseksi kunhan levität ilosanomaa sosiaalisen median seuraajillesi

Kukapa voisi vastustaa ilmaisia e-kirjoja (kun niitä saa laillisesti)? Verkosta löytyy Gutenberg.org ja muita sivustoja, joihin on tallennettu tekijänoikeuksista vapautuneita teoksia, mutta jostain voi löytyä tuoreempaa luettavaa. Tähän saumaan Bookgrabbr iskee palvelullaan, josta saa kirjoja ilmaiseksi, kunhan jakaa ilosanomaa omille seuraajilleen sosiaalisessa mediassa.

bookgrabbr free books

Ensin täytyy kirjautua Bookgrabbr-sivustolle omalla Facebook, Twitter … Lue lisää

Lisää luettavaa kesäisiltä kirjatapahtumilta

Lähes jokainen kylä Suomessa herää kesällä omia asukkaita ja kesäasukkaita aktivoivaan toimintaan. Pienet ja suuret tapahtumat ovat suosittuja, sillä niiden avulla kylää voi markkinoida kamarimusiikilla, elokuvilla, traktorinäyttelyllä tai monella muulla asialla, kuten kirjoilla.

Suomen kesässä 2015 on ainakin kaksi perinteistä kirjatapahtumaa:
Sastamalan vanhan kirjallisuuden päivät 26-27.6.2015.
Sysmän kirjakyläpäivätLue lisää

Edullinen e-kirjojen lukulaite mukaan lomalle

Lomaa varten kerätty kirjapino on järkevä tallettaa elektroniseen vimpaimeen, jotta paperi ei vie tilaa eikä lisää matkatavaroiden painoa. Tabletilla tai kannettavalla tietokoneella e-kirjoja lukeva voi olla huolissaan laitteen säilymisestä ehjänä matkalla, mutta jos hankkii edullisen lukulaitteen matkoille, ei myöskään sen mahdollisesta katoamisesta aiheudu suurta tietoturvariskiä.

Tässä muutama edullinen e-kirjojen lukulaite, … Lue lisää

Zlatan Ibrahimovicin elämäkerran kirjoittaja myöntää keksineensä jalkapalloilijan sitaatit

Kirjailija David Lagercrantz sai pitkään työstämänsä jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovicin elämäkerran julkaisukuntoon vuonna 2012, jonka jälkeen kirja on kiivennyt bestseller-listoille monessa muussa maassa Ruotsin lisäksi. Nyt kirja sai lisää huomiota Lagercrantzin kerrottua brittilehti Telegraphille, että siinä ei ole yhtään todellista sitaattia Zlatanilta, vaan kirjailija on keksinyt kaikki sitaatit.
zlatan ibrahimovic elämäkerta, kirjan kansi
Myös Ranskassa, missä … Lue lisää