Sähköinen julkaiseminen vuonna 2017: mitä, miksi ja minkälaisia trendejä

2017-12-29

Digitaalinen media ja sähköinen julkaiseminen ottavat vasta ensi askeleitaan kansalaisten elämässä ja yritysten liiketoiminnassa. Moni asia muuttui vuonna 2017, ja vielä useampi tulee muuttumaan vuoden 2018 aikana. On kulunut vain 10 vuotta siitä kun Amazon aloitti Kindle-järjestelmän avulla sähköisen kirjallisuuden läpimurron, mutta yli 500 vuotta Gutenbergin keksinnöstä, jonka tuloksista yhä nautimme. Katsotaanpa mitä merkittävää vuonna 2017 tapahtui, josta voisimme saada suuntaa myös tulevaisuuteen.

fabula lukuaikapalvelu demo kirjamessuilla
Painetun median, ja etenkin kirjan konsepti on niin pitkän kehityksen tulos, että sillä tulee olemaan oma tärkeä paikkansa niin tuotteena kuin tiedon ja tunteen taltioijana – riippumatta kirjan formaatista tai julkaisutavasta. Vuosi 2017 ei tätä asetelmaa muuttanut, vaikka uusien formaattien läpimurto jatkuikin.

Vuoden 2017 aikana äänikirjat jatkoivat vahvaa myynnin kasvua, joissakin maissa into omakustantamiseen alkoi hiipua, ja lukeminen siirtyy yhä enemmän mobiililaitteille. Tässä joitakin digitaalisen median kehitysaskeleita vuodelta 2017.

E-kirjojen markkinat jatkoivat kasvuaan

Yksi kustannusalan asiantuntija näyttää tilastoa, joka selkeästi kertoo e-kirjojen markkinoiden hiipuvan, kun toinen taas hehkuttaa sähköisten kirjojen markkinoiden kasvua. Tilastoista kun on kyse, niin kumpikin voi olla oikeassa. Riippuu siitä, kenen tilastoja katsoo.

Suurten pohjois-amerikkalaisten kustantajien e-kirjojen myynti on laskenut. Tätä osoittavat amerikkalaisen kustantajajärjestön (AAP) tilastot. Samaan aikaan asiantuntija, joka kutsuu itseään nimimerkillä Data Guy on kasannut muista lähteistä myyntitilastoja, jotka kertovat e-kirjojen ohittaneen monessa genressä paperikirjat myynnissä. Itse julkaistut ja pienten kustantamojen julkaisemat e-kirjat ovat ilmeisesti syöneet reippaasti suurten kustantajien markkinaosuutta.

Kun astumme Pohjois-Amerikan mantereen ulkopuolelle, niin esimerkiksi data, joka on kerätty muualta kuin englanninkielisiltä markkinoilta osoittaa digitaalisen markkinan kehitystä myös manner-Euroopassa, espanjankielisillä markkinoilla ja Kiinassa. Jopa ranskalaiset ovat omaksumassa sähköiset kirjat ja lukulaitteet.

Äänikirja oli nopeimmin kasvava formaatti

Ruotsista lähtöisin oleva startup-yritys Storytel on äänikirjojen menestystarina. Yhtiö toimii jo Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa ja laajentaa toimintaansa muualle. Huomiota on herättänyt etenkin Storytelin strategia, millä se varmistelee oikeuksia laajaan kirjavalikoimaan: yhtiö ostelee kokonaisia perinteisiä kirjakustantamoja.

Äänikirjat ovat kuitenkin haasteen edessä, sillä eräs teknologia tulee muuttamaan äänikirjojen markkinoita. Tietokoneohjelmat, jotka lukevat tekstin ääneen ovat kehittyneet niin pitkälle, että tietokoneen (tai tabletin, puhelimen, lukulaitteen) lukemaa tekstiä kuuntelee jo aivan mielellään. Nämä sovellukset voivat olla itsenäisiä ohjelmia,tai ne ovat osa puheohjattavaa järjestelmää kuten Alexa tai Siri.

Välitön vaikutus on, että enää ei tarvitse varata studioaikaa ja sopivan äänen omaava lukijaa äänikirjalle, sillä ääneen lukevasta ohjelmasta kukin voi valita haluamansa lukijan äänen.

Kirjoittamisen automatisointi on hyvässä vauhdissa

Jo vuosien ajan olemme kuulleet yrityksistä automatisoida urheilu-uutisten tai lyhyiden uutisraporttien kirjoittamista. Tekoälyn kehitys on tänä aikana edennyt tasolle, jossa sitä voidaan soveltaa yksinkertaisiin kirjoitustehtäviin.
Esimerkiksi The Washington Post käyttää robottia uutisten raportoinnin apuna, ja kokeilunhaluiset ohjelmoijat ovat luoneet algoritmin, joka osaa kirjoittaa jonkinlaista jatkoa Harry Potter -tarinalle.

Onko kirjoittavan ihmisen syytä olla huolissaan? Ei. Robotit tarvitsevat edelleen ihmisen apua sillä niiden kyvyt eivät ole kovin luovaa lajia, ja ne myös tarvitsevat runsaasti lähdeaineistoa, jonka tyypillisesti ovat tuottaneet oikeat kirjoittajat.

E-kirjojen lukulaitteet ovat edelleen haluttuja tuotteita

Olin niiden ihmisten joukossa, jotka olettivat tabletien ja suurten älypuhelinten korvaavan lukulaitteet, mutta näinhän ei ole käynyt. Päinvastoin, lukulaitteiden kehitys on vahvassa vedossa. Joillakin markkinoilla, kuten USA:ssa ja Britanniassa kaikilla paljon lukevilla on jo yksi tai useampi lukulaite, joten siellä markkinat ovat tasoittuneet. Monessa muussa suuressa maassa, kuten Ranskassa, Saksassa, Espanjassa ja Kiinassa lukulaitteet ja e-kirjat ovat vasta tulossa massamarkkinoiden tuotteiksi.

Vuoden 2017 aikana erityisesti suurella näytöllä varustetut lukulaitteet pääsivät sarjatuotantoon ja kauppoihin. Kuuden tuuman kokoinen peruslaite on saanut kilpailijoita 7, 8, 10 ja 13 tuuman laitteista. Joissakin tuotteissa on mukana erikoiskynä, jolla voi merkitä kirjoihin ja dokumentteihin omia muistiinpanoja.

Lukeminen siirtyy mobiililaitteisiin

Ei liene uutinen, että sähköisten tekstien lukeminen siirtyy mobiililaitteisiin, sillä ovathan tabletit ja lukulaitteet myös sellaisia. Mitä nuorempi lukija on, sitä todennäköisemmin hän lukee puhelimensa ruudulta. Wattpad on nuorten lukijoiden ja harrastajakirjoittajien yhteisö, jossa on miljoonia jäseniä, ja 90% sen käyttäjistä lukee mobiililaitteella, ja kenties kirjoittaa ainakin osan teksteistään pienellä näytöllä.

E-kirjojen formaatti EPUB3 ei vieläkään yleistynyt

Maailman e-kirjat julkaistaan yleensä sekä Amazon Kindle- että EPUB –formaateissa. EPUB on alan itsensä sopima standardi, jonka uuden version EPUB3:n odoteltiin leviävän nopeasti. Näin ei ole käynyt, ja nyt näyttää siltä, että EPUB3:n elinkaari jää lyhyeksi.

Helmikuussa 2017 EPUBin määritellyt organisaatio IDPF (International Digital Publishing Forum) liittyi osaksi W3C organisaatiota (siellä määritellään World Wide Webin standardit). Uusia komiteoita, työryhmiä, strategioita ja monia sisäisiä taisteluita myöhemmin uusi organisaatio on päässyt ainakin yleisen tason yhteisymmärrykseen EPUB4 standardista. EPUB4 on määritelty Portal Web Publicationin alijoukoksi, jossa yhdistetään HTML ja EPUB uudeksi e-kirjan formaatiksi.

Englanninkielisten kirjailijoiden rynnistys omakustantajiksi on tasoittunut

Varsinkin suurilla englanninkielisillä markkinoilla muutama omakustanteita julkaissut kirjailija sai aikaan bestsellerin. Joistakin omakustanteista on tuotettu Hollywood-elokuvia, ja suuret kustantajat kilpailevat heidän seuraavista kirjoistaan.
Liiketoiminnan lainalaisuudet eivät kuitenkaan ole muuttuneet mihinkään: omakustanteita julkaisevat kirjailijat huomaavat bestsellerin aikaansaamisen olevan aivan yhtä vaikeaa kuin aiemminkin. Kiinnostus omakustantamiseen on jo rauhoittunut Yhdysvalloissa, mutta monilla muilla suurilla markkinoilla kaikki on vasta alussa.

Uutta luoneet sanomalehdet ja aikauslehdet selviytyvät

Monet yritykset siirtää lehden web-sivuilla juttuja lukevat kävijät maksaviksi asiakkaiksi ovat epäonnistuneet (eri puolilla maailmaa). Vain muutamat vahvat brändit ovat pystyneet keräämään online-lukijoilta maksua. Muitakin tapoja selvitä on, kuten nämä esimerkit lehtimaailmasta kertovat.


Facebooktwittergoogle_plusredditpinteresttumblrmail

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *