Kirjasto vei kirjat sinne missä nuoret lukijat ovat – Instagram-kuvapalveluun

New Yorkin kirjasto (Public Library) on kehittänyt tavan lukea e-kirjoja, joka toimii Instagram-kuvapalvelussa. Puhelimeen ei tarvitse ladata mitään uusia sovelluksia Instagramin lisäksi lukemista varten. Hieman erikoinen ratkaisu, sillä kirjat ovat Instagramissa kuvina – tosin helposti luettavissa, ja niitä on elävöitetty animaatiolla. Mihin kirjasto tällä oikein pyrkii?
New York, kirjasto, Instagram-kirjat
New Yorkin kirjaston Instagram-tililtä Lue lisää

Onko dekkarikirjailija Donna Leon jo lukenut kirjan rehellisestä heimosta – The Honest Tribe?

Yhdysvalloista New Jerseystä lähtöisin oleva kirjailija Donna Leon on pitkään asunut Euroopassa, lähinnä Venetsiassa ja Sveitsissä. Hän on yksi maailman myydyimpiä dekkarikirjailijoita, joka myös sponsoroi barokkimusiikkiorkesteria. Orkesterin mukana kirjailija kävi myös Suomessa. Hän kiitteli suomalaisten rehellisyyttä, josta oli vakuuttunut jo edellisellä käynnillään.

Yle haastatteli Donna Leonia, joka kertoi todistaneensa … Lue lisää

Kirjakustantajat tutkivat: kirjallisuus on keskeinen tekijä muulle medialle

Britannian kustannusyhdistys (The Publishers Association) on teettänyt konsulttiyhtiöllä laajan tutkimuksen, joka osoittaa kirjallisuuden olevan monen muun median ytimessä. Varsinkin televisio, elokuva ja teatteri hyödyntävät kirjallisuutta merkittävästi ja tekevät sen usein siten, että lopputulos menestyy paremmin kuin muusta lähteestä saatu aihe.
balettitanssijat katsovat elokuva tai teatteriesitystä
The Publishers Association –kustannusyhdistys on julkaissut tutkimustulokset raportissaLue lisää

Jos olet aina halunnut suuren 10 tuuman Kindle-lukulaitteen, niin näin sen saat

Yksi Amazon Kindle-lukulaitteiden ensimmäisistä malleista oli 9.7 tuuman E-ink näytöllä varustettu laite. Se ei kuitenkaan pysynyt valikoimassa pitkään, jonka jälkeen Amazon on markkinoinut ainoastaan 6 ja 7 tuuman kokoisia Kindle-lukulaitteita. Moni e-kirjojen ystävä kuitenkin haluaisi suuremman näytön. Nyt on mahdollista lukea Kindle-kirjoja 10 tuuman kokoisella lukulaitteella.

Onyx Boox Note, 10 tuuman lukulaite

Onyx Boox Note.

Markkinoille … Lue lisää

Kölnin kaupungin keskustan rakennustyömaalta löytyi Rooman valtakunnan aikainen kirjasto

Tarpeeksi kun kaivaa niin aina löytyy jotain mielenkiintoista. Saksassa Kölnin kaupungin keskustassa kaivettiin perustuksia kirkon uudelle rakennukselle, kun kaivaminen keskeytyi muinaisen rakennuksen löytymiseen. Tutkijat ovat päätelleet rakennuksen olleen Rooman valtakunnan aikainen kirjasto ajalta noin 150-200 AD.

Kölner Stadt-Anzeiger kertoo kirjaston todennäköisesti olleen julkinen, sillä se sijaitsee keskeisellä paikalla ja on … Lue lisää

Vieraan kielen ymmärtäminen ei ehkä olekaan niin mahdotonta kuin aluksi saattaa tuntua

Lomamatkaa varten moni opettelee muutaman sanan vierasta kieltä, jos ei muuten niin kohteliaisuudesta, että ainakin perustervehdykset tulisi hoidettua maailmanmatkaajan sujuvaan tyyliin. Kielen ymmärtämiseen ei itse asiassa valtavaa määrää sanoja edes tarvitse oppia, mutta esimerkiksi kirjan lukeminen on jo toinen juttu. Tutkijat tietävät jopa tähän tarvittavien sanojen lukumäärän.

Englanti, pub. Kuva: pub-kultur, tupinambah.
BBC:n haastattelemat kieliasiantuntijatLue lisää

Kirjallinen kiertomatka Englannissa, Skotlannissa ja Walesissa

Kirjallista aktiivilomaa voi viettää esimerkiksi ryhtymällä kirjakauppiaaksi, varaamalla huoneen hotellista, joka on kuin kirjasto, tai osallistumalla johonkin kesäiseen kirjatapahtumaan. Britanniassa vierailevat voivat myös lähteä kiertomatkalle, jossa tutustutaan kaupunkeihin ja muihin paikkoihin, kuten Nalle Puhin metsään, joihin suosittujen kirjojen tapahtumia on sijoitettu.

Emily Bronten harjut humisevat aika lailla … Lue lisää

Kirja rehellisestä heimosta, joka hoitaa omat asiansa ja muistaa sukupolvien takaiset sota-ajat

Matkakirjoja kirjoittava englantilainen Max Boyle on saanut valmiiksi kirjan, joka kertoo rehellisestä heimosta (The Honest Tribe). Termi viittaa Suomeen ja erityisesti suomalaisiin, joiden kulttuurista ja käyttäytymisestä kirjailija kiinnostui Viron yhteyksiensä kautta. Nyt kun kirja on valmis, kysyimme Max Boylelta mistä hän sai kimmokkeen tutkia suomalaisten tapoja, ja mitä … Lue lisää

Bonnierin omakustannepalvelu Type & Tell siirtyy Adlibris-verkkokaupalle

Bonnierin omistama, pääasiassa Ruotsissa enää toimiva kirjailijoille tarkoitettu omakustannepalvelu Type & Tell siirtyy Adlibris-verkkokirjakaupalle. Koska Bonnier omistaa myös Adlibriksen, konsernin sisäinen siirto tehdään 1.9.2018.
kirjamessut, kirjoja pinossa
Bonnier avasi vahvan julkisuuden myötä Type & Tell omakustannepalvelun kirjailijoille vuonna 2015. Itsenäisen startup-yrityksen tapaan toiminut palvelu laajensi Ruotsista nopeasti myös muihin maihin, kuten Britanniaan … Lue lisää

Mekaaniset kirjoituskoneet eivät ehkä tule takaisin, mutta niitä jäljittelevät näppäimistöt ovat haluttuja

Mekaanisen kirjoituskoneen nakutuksessa täytyy olla jotain maagista, sillä jatkuvasti syntyy uusia tuotteita, joissa jäljitellään kirjoituskoneen designia ja ominaisuuksia. Yksi tyylikkäimmistä ja halutuimmista (rahoittajien lukumäärästä päätellen) on KnewKey Rymek -näppäimistö.

KnewKey Rymek näppäimistö
Rymek-näppäimistö liitetään tietokoneeseen USB-kaapelilla, tai tabletiin tai puhelimeen Bluetooth-yhteydellä, jonka jälkeen sitä voi käyttää kuten normaalia näppäimistöä. Se suuri ero tietysti … Lue lisää