Miksi urheilu on ollut yksi viime aikojen suosituimmista kirja-aiheista?

Urheilun monipuolinen maailma vetää puoleensa faneja kaikkialla maailmassa – niin vahvasti, että sen kanssa muiden viihteen alojen on joskus vaikea kilpailla. Monet ihmiset haluavat katsoa suosikkiotteluitaan ja jakaa urheilu-uutisia ystäviensä kanssa.

Urheilusta kiinnostuneilla on monia tapoja viettää aikaa suosikkiaiheensa parissa, kuten kuunnella suosikkilajia käsitteleviä podcasteja, lukea analyysejä tulevista kisoista tai … Lue lisää

Ostatko seuraavaksi e-kirjan, äänikirjan vai NFT-kirjan?

koira lukee kirjaa, kuva: 2photo pots.
Kuva: 2photo pots.

Kirja-alalla on nyt tarjolla uusi tapa myydä tuotteita. Se saattaa pistää monen kustantajan miettimään koko liiketoiminnan syvintä olemusta, mutta voi myös houkutella alalle uusia riskirahalla aloittavia yrityksiä. Yhdistelemällä uusia digitaalisen median teknologioita on saatu aikaiseksi NFT, jonka avulla sähköisistä kirjoista voi tehdä arvokkaita esimerkiksi keräilytarkoitukseen sopivia teoksia.… Lue lisää

Yllätystulos? Nuoret miehet ovat äänikirjojen ahkerimpia kuuntelijoita

nuori mies kuuntelee kuulokkeilla

Ruotsissa Bibliotekshögskolanin tutkija Elisa Tattersall Wallin sai käsiinsä BookBeat-äänikirjapalvelun tilastoja, ja yllättyi saamistaan tiedoista. Hän aloitti tutkimuksena laittamalla käyttäjä- ja käyttötilastoja järjestykseen vuosilta 2017 ja 2018. Suuri yllätys oli havaita nuorten 18-20 vuotiaiden miesten olleen kaikkein innokkaimpia äänikirjojen kuuntelijoita.

Nuoret miehet käyttivät keskimäärin yhden tunnin ja 40 minuuttia joka … Lue lisää

Kirjojen sensuroinnin uusi aikakausi

kirjasto ulkona Pyreneiden vuoristossa Ranskassa
Jääkaapin kokoinen kirjasto Ranskassa kylän laidalla.

Median muuttuminen digitaaliseksi vaikuttaa mediatuotteiden tekemiseen, julkaisuun, kulutukseen, liiketoimintaan, tekijänoikeuksiin, käytännössä lähes kaikkeen alaan liittyvään, kuten myös lainsäädäntöön. Yksi muutoksessa mukana oleva asia, jota ei välttämättä tule heti ajatelleeksi, on sensuuri. Yhdysvalloissa monet kunnat ja koulut ovat keksineet miten kätevän helppoa e-kirjojen sensurointi on.… Lue lisää

Kindle-lukulaitteissa ja lukusovelluksissa voi nyt lukea Epub-kirjoja

Amazon Kindle e-kirjojen lukulaite auringossa

Ihmeiden aika ei ole ohi e-kirjojen kehityksessä. Maailman suurin verkkokauppa Amazon käynnisti noin 15 vuotta sitten e-kirjojen markkinat Kindle-lukulaitteella ja siihen tarkoitetuilla kirjoilla. Hienosti toimiva kaupan ja laitteen yhteistyö perustui kokonaan suljettuun teknologiaan, jolla pidettiin asiakkaat tiukasti Amazon-kaupassa. Alalle kehitettyä Epub-standardia Amazon ei koskaan hyväksynyt – ennen kuin nyt. Kindle-lukulaitteisiin … Lue lisää

Sovellus PDF-asiakirjojen kommentointiin ja muistiinpanoihin

xournal++ sovellus tietokoneella: pdf kommentointi

Mahdollisuus kommentoida PDF-asiakirjoja omilla merkinnöillä ja huomioilla on monen tietotyöläisen toive kun he tutkivat tai haluavat siepata olennaisen tiedon jostakin dokumentista. Myös mahdollisuus kirjoittaa kynällä muistiinpanoja tietokoneelle, tabletille tai puhelimelle olisi kätevä ominaisuus. Xournal++ on monissa laitteissa toimiva ilmainen sovellus, jolla voi tehdä juuri näitä asioita.

Tablet-laitteita muistuttavat, mutta e-kirjojen … Lue lisää

Suoratoistopalvelujen pioneeri menetti katsojia ensimmäisen kerran 10 vuoteen

netflix kuvakaappaus v. 2011

Elokuvien ja televisiosarjojen suoratoistopalvelujen pioneeri Netflix on menettänyt enemmän katsojia kuin se on onnistunut saamaan uusia tilaajia vuoden 2022 ensimmäisen kolmen kuukauden aikana. Uutinen voidaan nostaa suorastaan historiallisiin mittasuhteisiin sillä suoratoistopalveluiden lyhyen olemassaolon aikana Netflixin asiakaskunta hupeni edellisen kerran 10 vuotta sitten.

Kaiken kaikkiaan Netflix-palvelulla on tällä hetkellä 220 miljoonaa … Lue lisää

Kansainvälistyminen edellyttää englannin osaamista

nappaimisto, muistivihko, kahvikuppi pöydällä

Elämme tunnetusti globaalissa maailmassa, jossa maantieteen henkiset rajat ovat pienentyneet huimasti. Maailma on pieni, eikä se ole tuulesta temmattu toteamus. Englannin kieli on tapa kommunikoida maiden ja kansojen välillä, jonka vuoksi sitä on tärkeää opiskella pienestä pitäen.

Suomalaiset ovat englannin kielen osaamisessa hyvällä tasolla. Maiden välisiä osaamislistoja tarkastellessa edellä ovat … Lue lisää

Kahvila tiukkaa työkuria tarvitsevalle kirjailijalle

Tokiossa sijaitseva Koenji Sankakuchitai -kahvila
Koenji Sankakuchitai -kahvila Tokiossa.

Jokaisella kirjoittajalla on kausia milloin työ ei etene, vaan aivot keksivät paljon muuta ehdottomasti tärkeämpää tekemistä. Jos tämä ongelma uhkaa rikkoa projektin aikataulun, jotain on syytä tehdä. Japanissa toimii kahvila, jossa luodaan tilanne mikä pistää kirjoittamaan kunnes päivän tavoite on täynnä. Vasta sitten pääsee ulos kahvilasta.… Lue lisää

Lukeminen digitalisoituu ja äänikirjat yleistyvät

kirja ja kuulokkeet, äänikirja
Kuva: sik-life.

Äänikirjapalvelut ovat vallanneet markkinoita niin pitkäaikaisten kirjojen ystävien kuin uusien kirjoista kiinnostuneiden ihmisten parissa. Kirjoja on saatavilla äänikirjoina tuhansittain sillä lähes jokainen uusi teos julkaistaan myös äänikirjana. Myös oppikirjoista on tullut digitaalisia. Suomi on äskettäin ottanut digiloikan myös kirja-alalla, joka nyt kehittää uusia tuotteita sähköisten kirjojen lukijoille ja … Lue lisää